Valikko

Työn vapaus käy vaaraksi terveydelle

Mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön on monen mielestä työtyytyväisyyden avaintekijöitä. Vapaus voi kuitenkin myös väsyttää, varoittaa toimihenkilöjäsentensä tuntoihin perehtynyt ruotsalainen ammattijärjestö Sif.
Lapset ja nuoret kaipaavat selkeitä rajoja, sanovat aikuiset – ja unohtavat toisinaan, että jonkinlaiset rajat ovat eduksi myös työelämässä.

Tähän tapaan voi tulkita ruotsalaisen toimihenkilöjärjestö Sif:n tuoretta tutkimusta. Tarkastelussa olivat jäsenistön kokemukset "rajattomasta työstä" eli ammatillisesta roolista, jossa työntekijä itse voi pitkälti vaikuttaa työtehtäviinsä, työaikaansa ja työn tekemisen paikkaan.

Tutkimukseen osallistuneista useimmat pitivät työnsä vapaudesta. Monet kuitenkin kokivat vapautensa samalla taakaksi: omalle työlle oli vaikeaa asettaa rajoja, kun ajatuksissa pyöri mahdollisuus aina vain parempaan suoriutumiseen. Seurauksena tästä onkin päivien venyminen ja lopulta stressi, Siftidningen raportoi. Sen mukaan neljä kymmenestä työntekijästä koki työhönsä liittyvää negatiivista stressiä.

Neljä vastaajaa kymmenestä kertoi tekevänsä töitä vapaa-ajallaan vähintään kerran viikossa ja 13 prosenttia vastaajista luki työsähköpostiaan päivittäin työajan ulkopuolella.

Tutkija Cecilia Beskowin mukaan rajoiltaan joustavassa työskentelyssä johtajuus saa aivan omanlaisensa merkityksen.

Esimiehen tehtävänä on Beskowin mukaan pitää huolta myös siitä, etteivät työntekijä tee liikaa töitä. Parantamisen varaa olisi tähän liittyen muun muassa palautteen antamisessa.

Useampi kuin joka kolmas tutkimukseen osallistuneista koki saavansa esimieheltään liian vähän palautetta. Tietämättömyys esimiehen odotuksista selittäneekin osin sen, että työntekijöillä on vaikeuksia asettaa rajoja omille suorituksilleen.

Tutkimukseen osallistui 440 toimihenkilöä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Työttömät joutuvat vapaaehtoistöihin – hallituksen työryhmältä mullistava ehdotus

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää