Valikko

VR:n kivimiehet nappasivat Effie-voiton

Mainonnan tuloksellisuutta mittaavan Effie-kilpailun pääpalkinnon pokkasi tänä vuonna VR:n Kivimiehet-kampanja.


VR:n voittoisan kampanjan ovat tehneet mainostoimisto Dynamo, mediatoimisto Carat, animaatiostudio Anima Vitae, tuotantoyhtiö Kaivopuiston Grilli ja digitaaliseen mediaan erikoistunut Helsingin Sähköinen Toimisto, joka on nykyisin osa ICT- ja viestintäyhtiö Enderoa.

Effie-palkinnot jaettiin torstai-iltana Helsingin Wanhassa Satamassa. Kilpailuun osallistui yhteensä 63 kampanjaa, joista palkinnoille ylsi 22. Kultia jaettiin yhdeksän, hopeita ja pronsseja kumpiakin yksitoista.

Grand Effien lisäksi Kivimiehet-kampanja palkittiin kullalla ensimmäistä kertaa järjestetyssä Veteraanimestarit-sarjassa, jossa arviointijakso on tavanomaisen yhden vuoden sijaan viiden vuoden mittainen.

Pitkäjänteistä brändinrakennusta palkitseva sarja oli järjestäjien mukaan kilpailun kovatasoisin. VR:n lisäksi sarjassa saivat kultaa Cloetta Fazerin Pantteri ja Pauligin Juhla Mokka.

VR:ää kilpailun tuomaristo kiitti onnistuneesta uudistumisesta sekä markkinointikonseptin menestyksellisestä soveltamisesta useisiin kampanjoihin.

– Kampanja ammentaa historiasta, liikuttaa ihmisiä ja koskettaa kaikkia suomalaisia. Kampanjan päähenkilöt ovat ryhtyneet elämään omaa elämäänsä, tuomaristo suitsutti.

Kivimiesten kahden palkinnon lisäksi VR sai kultaa Uusi juna-aika -kampanjallaan, joka kisasi Matkailu, elämykset ja vapaa-aika -sarjassa.

Eniten palkintoja keräsi HK Potkun lanseeraus, joka sai kaksi kultaa ja kaksi hopeaa. HK Ruokatalolle tehdyn kampanjan takana ovat mainostoimisto PHS ja samaan ryhmään kuuluva designtoimisto Tango sekä mediatoimisto Vizeum.

Seuraavaksi eniten palkintoja vei Nissan Nordicin Nissan Qashqai -lanseeraus, jonka suunnittelivat elävän markkinoinnin yritys Louder ja konsultointitoimisto North.

Enemmän kuin yhden palkinnon saivat myös Bob Helsingin kokoomukselle suunnittelema eduskuntavaalikampanja, DDB:n Nansolle tekemä Toimistopaita-kampanja, PHS:n ja MTV3:n Maailman nopein kansa sekä SEKin suunnittelema ja Seppo Rädyn tähdittämä Kaikki lentävät Finnairin kesähinnoilla -kampanja.

Effie-kilpailu on perustettu Yhdysvalloissa vuonna 1968. Tällä hetkellä Effie-kisoja järjestetään 34 maassa.

Suomessa kilpailu järjestettiin tänä vuonna kuudennen kerran, nyt uudistetussa muodossa.

Sarjojen määrä – 22 – oli moninkertainen aiempiin vuosiin verrattuna, ja kampanjat saattoivat osallistua useaan sarjaan. Tämän seurauksena palkituissa kampanjoissa oli järjestäjien mukaan käytetty useampia markkinointikeinoja kuin aikaisemmin.

Kilpailun järjestävät Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL ja Suomen Markkinointiliitto MARK. Ylituomarina toimi MARKin puheenjohtaja, Pauligin brändijohtaja Siru Heino.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    4. 4

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    5. 5

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    6. 6

      Italian pankkien osakkeet rymylaskussa

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Omakotitaloissa hintahyppäys pk-seudulla

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    6. 6

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    7. 7

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    8. 8

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää