Panta kertoo, kun et enää jaksa

Yhdysvalloissa on kehitteillä pääpanta, joka lukee aivojen happipitoisuuksia ja varoittaa tietojen perusteella ylirasittumisesta. Kehittäjille on myönnetty lähes puolen miljoonan dollarin apuraha.
Panta on vasta konseptivaiheessa, mutta Tufts Universityssä työskentelevä kehitysryhmä kertoo saaneensa alustavissa testeissä tekniikalla melko tarkkaa tietoa aivojen henkisestä kuormituksesta, kertoo uutissivusto InformationWeek. 

Pannassa käytetään fnirs-tekniikkaa (functional near-infrared spectroscopy), johon sisältyy infrapunasensoreita ja laserdiodeja. Niiden avulla mitataan happitasoja ja sitä kautta havainnoidaan henkilön henkistä virettä.

Testeissä koehenkilöt pantiin tekemään monenlaisia tehtäviä ja sen jälkeen arvioimaan niiden rasittavuutta. Kehittäjien mukaan koehenkilöiden arviot vastasivat fnirs-tekniikalla saatuja tietoja 83-prosenttisesti. 

Kehittäjät uskovat, että heidän tutkimuksensa voi tuottaa arvokasta tietoa esimerkiksi lennonjohdossa ja muissa erityistä tarkkuuttaa vaativissa ammateissa työskenteleville. 

Yhdysvaltalainen National Science Foundation on myöntänyt kehittäjäryhmälle  445 000 dollarin eli 314 000 euron apurahan. Konseptia esiteltiin tällä viikolla ACM Symposium on User Interface Software and Technology -tapahtumassa Yhdysvaltain Newportissa. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    5. 5

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    6. 6

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    7. 7

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    8. 8

      Valinnanvapautta alettiin kokeilla tänään Jyväskylässä – 174 vaihtoa ensimmäisen 8 tunnin aikana

    9. 9

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    10. 10

      Älä sano tätä alaiselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää