Valikko

Aamukatsaus: Bernankelta odotetaan rauhoittavia sanoja

Korko- ja valuuttaliikkeet ovat olleet vähäisiä tänään maanantaina Aasian kaupankäynnissä markkinoiden odottaessa Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajan Ben Bernanken puhetta.
Fedin nokkamiehen ennakoidaan sanovan tänään, että Yhdysvaltain talous on riittävän vahvassa kunnossa kestääkseen asuntomarkkinoiden hyytymisen.

Sijoittajat ovat ryhtyneet kääntämään arvioitaan Fedin koronlaskujen jatkumisesta.

Lisävahvistusta näkemykselle saatiin perjantaina, kun syyskuun vähittäismyyntiluvut olivat ennakoitua vahvempia ja loivat uskoa, että jenkkitaloudelle elintärkeä yksityinen kulutus ei rapaudu asuntomarkkinoiden myötä.

Bernanke puhuu myöhään tänään maanantaina New Yorkissa talouden näkymistä.

– Dollari on tekemässä comebackia. Bernanke rauhoittelee todennäköisesti huolia taantumasta, joten sijoittajat, jotka olivat hyvin pessimistisellä kannalla, ovat nyt kääntämässä asemiaan, Okasan Securitiesin korko- ja valuuttadiileri Tsutomu Soma arvioi uutistoimisto Bloombergille.

New Yorkin pörssissä viime viikko päättyi vauhdikkaaseen nousuun, kun perjantaina julkaistut ennakoitua paremmat syyskuun vähittäismyyntiluvut antoivat markkinoille uskoa talouteen asunto- ja luottomarkkinoiden möyhennyksestä huolimatta. Myös uuteen ennätyshintaan kallistunut raakaöljy tuki kursseja.

Teollisuusosakkeita mittaava Dow Jones eteni 0,6 ja laaja S 500 0,5 prosenttia. Vahvimmin pyrähti kuitenkin teknologiapainotteinen Nasdaq, jolle mitattiin 1,1 prosenttia plussaa.

Autojätti GM harppasi 6,6 prosenttia korkeimmalle tasolleen kolmeen vuoteen. Investointipankki JP Morganin mukaan yhtiön kolmannen neljänneksen tulos voi ylittää odotukset, koska GM sai sovittua työntekijäjärjestönsä kanssa analyytikkojen ennakoimaa paremmasta kustannussäästöohjelmasta.

Tämän viikon torstaina osavuosikatsauksensa julkistava Nokia painui puoli prosenttia 37,30 dollariin, mutta Motorola kiri 1,3 prosenttia 19,13 dollariin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    9. 9

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää