Miljoonia euroja uuteen S-pankkiin

Suomen ensimmäisen kauppapankin S-Pankin talletuskanta lisääntyi miljoonilla euroilla ensimmäisenä toimintapäivänä. Pankki avautui maanantaina.


S-Pankin johtajan Pekka Ylihurulan mukaan ensimmäisestä päivästä jäi hyvin positiivinen tunnelma.

– Kaikki järjestelmät saatiin toimimaan ajoissa, ja ensimmäisen päivän aikana pankkiin on jo talletettu useita miljoonia euroja, Ylihurula kertoo.

Tarkat tiedot kortti- ja tilinavaushakemuksista saadaan loppuviikosta. Ylihurulan mukaan liikennettä on kuitenkin ollut: uusia tilejä avattu ja varoja siirretty muista pankeista.

– Suuriakin summia on siirtynyt, hän toteaa.

Pankissa oli jo valmiiksi yli 800 miljoonan euron talletuskanta, sillä sen asiakkaita ovat jo valmiiksi S-ryhmän S-tiliomistajat.

– Ennen avaamista pankilla oli jo 1,83 miljoonaa asiakasta. Tämäkin määrä on huikeasti odottetua suurempi. Vielä toukokuussa asiakkaita oli satatuhatta vähemmän, Ylihurula sanoo.

Ensimmäisenä päivänä ruuhkaa on ollut jonkin verran, mutta mikään ylitsepääsemätön ongelma ei ole Ylihurulan korviin kantautunut. Pankin alkumetreille on varattu lisähenkilökuntaa.

Pankin alkutaivalta on himmentänyt ammattiliitto Suoran kritiikki noudatettavasta työehtosopimuksesta. Pankkitoimihenkilöitä edustava Suora kritisoi S-Pankin päätöstä noudattaa pankissaan kaupan alan työehtosopimusta.

Ylihurulan mukaan S-pankin toiminta on selkeää jatkoa säästökauppatoimintaan, joka on ollut osa kaupan alaa yli sata vuotta.

– Uusi laki estää säästökauppatoiminnan entisellään. Pankkitoiminta on kuitenkin tähän suoraa jatkoa eikä työntekijöiden työnkuva ole muuttunut merkittävästi, Ylihurula kommentoi.

Hänen mukaansa on "vaikea nähdä, miten asia etenisi oikeuteen asti".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    7. 7

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    8. 8

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    9. 9

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    10. 10

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää