Valikko

Ranskaa uhkaa liikennekaaos torstaina

Ranskalaiset valmistautuvat liikennekaaokseen lakon takia. Myös lennot voivat myöhästellä torstaina.
Vuorokauden mittaisen työtaistelun odotettiin halvaannuttavan joukkoliikenteen ja tuovan mielenosoittajia Pariisin kaduille.

Valtion rautatieyhtiö SNCF arvioi, että Eurostar-junat kulkevat lähes normaalisti Lontooseen torstaina. Ranskan sisäisessä liikenteessä lakko peruuttaa todennäköisesti satoja junavuoroja.

Työnseisaus hiljentää myös Pariisin metro-, bussi- ja paikallisjunaliikenteen. Lisäksi Pariisin ooppera ja Comédie-Francaise-teatteri luopuvat esityksistään.

Lentoyhtiö Air France on vakuuttanut, että kaikki lennot lennetään. Lennot voivat kuitenkin myöhästellä, elleivät kaikki työntekijät pääse töihin.

Lakkoon osallistuu myös energia-alan työntekijöitä, joitakin opettajia ja muita virkamiehiä.

Lakkoa pidetään näytönpaikkana presidentti Nicolas Sarkozylle. Ammattijärjestöt toivovat, että hallitus joutuisi perääntymään kuten vuonna 1995. Työtaistelu kesti silloin kolme viikkoa.

Lakko ei saa tällä kertaa kuitenkaan samanlaista kansan tukea kuin 12 vuotta sitten. Mielipidemittausten mukaan niukka enemmistö kannattaa Sarkozyn ajamaa eläkeremonttia.

Lakkopäivää kutsutaan mustaksi torstaiksi. Seisauksella vastustetaan hallituksen aikeita purkaa noin miljoonan työntekijän oikeus siirtyä eläkkeelle muita aiemmin. He pääsevät eläkkeelle kun ovat olleet töissä 37,5 vuotta normaalin 40 vuoden sijasta.

Erityisedut koskevat vaarallisia ja raskaita töitä tekeviä kuten rautatietyöläisiä ja kaivostyöntekijöitä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    5. 5

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    8. 8

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    9. 9

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää