Tehy tyrmistyi työnantajien murtamisyrityksistä

Terveydehoitoalaa edustava Tehy on tyrmistynyt paikallisten kuntatyönantajien yrityksistä murtaa hoitajien työtaistelu. Esimerkiksi Juuan kunta yrittää Tehyn mukaan houkutella hoitajia eroamaan liitostaan.
Juuan kunnanhallitus lupaa Tehyn mukaan maksaa tehyläiselle muiden kunta-alan järjestöjen sopimat palkankorotukset, jos työntekijä ilmoittaa kuun loppuun mennessä eroavansa Tehystä. Tehyn sanoo kunnan kannustavan näin tehyläisiä eroamaan liitostaan.

Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola pitää Juuan kunnan toimintaa "täysin tuomittavana". Hänestä on mahdollista, että siinä rikotaan sekä perustuslain yhdistysmisvapautta että työsopimuslain syrjintäkieltoa.

Ammattiliiton jäseniä on Tehyn mukaan useissa paikoissa kohdeltu syrjivästi muun muassa työvuorojen sijoittelussa, vuosilomien vahvistamisessa ja koulutukseen pääsyssä. Näin on liiton mukaan tapahtunut myös työpaikoilla, jotka eivät ole joukkoirtisanoutumisen piirissä.

Tehy muistuttaa, että perustuslaki ei turvaa vain yhdistymisvapautta, vaan myös sen, ettei vapauttaan harjoittavalle saa aiheutua siitä haittaa.

– Siten osallistuminen tai osallistumatta jättäminen ammattiyhdistystoimintaan ei ole hyväksyttävä peruste esimerkiksi työstä erottamiseen tai erilaiseen kohteluun työelämässä.

Laitinen-Pesolan mukaan kuntatyönantajien harjoittamat painostustoimet ja laittomuudet ovat täysin tuomittavia ja haittaavat palkkaneuvotteluja. Tehy sanoo tutkivansa tapaukset ja ryhtyvänsä tarvittaessa oikeudellisiin toimiin.  

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    6. 6

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    9. 9

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    10. 10

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää