Valikko

Firefoxin hakukenttä tuottaa

Netscapen internetohjelmiston raunioiden ympärille syntynyt Mozilla-säätiö on julkaissut vuoden 2006 tilinpäätösasiakirjat. Säätiö tienasi viime vuonna 66,8 miljoonaa dollaria, josta 85 prosenttia tuli suoraan hakukoneyhtiö Googlelta.
Vuonna 2005 Mozilla-säätiö tytäryhtiöineen tienasi 52,9 miljoonaa dollaria. Viime vuonna sen tulot nousivat 66,8 miljoonaan dollariin.

Suurimman osan tuloistaan säätiö tienaa kehittämänsä avoimen lähdekoodin Firefox-selaimen hakukentällä. Suurimman hyödyn hakukentästä sai Google, joka tietysti toi suurimman osan säätiön tuloista. Rahoitustietojen mukaan Mozilla sai 85 tuloistaan Googlelta.

Googlen ja säätiön nykyinen sopimus on voimassa ensi vuoden loppuun saakka.

Säätiön johtaja Mitchell Bakerin mukaan hakujen tuotto kasvoi hitaammin kuin Firefoxin käyttö. Loput tuloistaan säätiö sai Mozilla Storen, julkisen tuen ja korkotuoton tuloksena.

Mozillan kulut olivat vain 19,77 miljoonaa dollaria. Tästä summasta lähes kolme neljäsosaa kului Mozillan yhdeksänkymmenen osa-aikaisiin ja täyspäiväisiin työntekijöihin.

Baker hehkuttaa blogissaan myös avoimen lähdekoodin yhteisöä. Kuusitoista tuhatta ihmistä raportoi säätiön ohjelmistoista bugeja, tuhat ihmistä lahjoitti koodia Firefoxin 2-versioon ja 65 tuhatta ihmistä levitti selaimen ilosanomaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    2. 2

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    9. 9

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    10. 10

      Ilmarisen Ritakallio: Siirrymme euroalueelta kohti Yhdysvaltoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää