Verkkoyhteisö-hype synnytti vastarintaliikkeen

Kaikki suomalaiset eivät halua pakkoverkottua. Facebookien ja muiden verkkoyhteisöjen vastustamisesta on tulossa statuskysymys, sanovat VTT:n mediatutkijat.
Sosiaalisen median, miljoonia käyttäjiä koukuttaneiden verkkoyhteisöjen ja virtuaalimaailmojen nousu muoti-ilmiöksi on luonut myös oman vastarintaliikkeensä.

Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen rahoittamassa sosiaalisen median tutkimushankkeessa on paljastunut, että osa kansasta alkaa kyllästyä liian informaatiotekniikan tulvaan.

– Info- ja teknoähky on maailmalla jo synnyttänyt tekniikatonta elämäntapaa ihannoivan slow life -ilmiön. Meilläkin osa ihmisistä kokee statusasianaan pärjätä ilman turhaa teknologiaa, sanoo VTT:n johtava tutkija, tulevaisuustutkimuksen dosentti Sirkka Heinonen.

Tämä näkyy muun muassa Facebookia ja muita verkon sosiaalisia roolipelipaikkoja vastustavina liikkeinä. Yhä useampi koulutettu ihminen kieltäytyy jyrkästi menemästä moisiin rahvaanomaisuuksiin mukaan, tai vaihtamasta kännykkää kerran vuodessa.

– Todennäköisesti suuri syy tähän ilmiöön on, että ihmisiä ärsyttävät pelkän tekniikan näkökulmasta ja ehdoilla rakennetut teknologiaratkaisut. Palvelujen käyttäjiltä on vaadittu jatkuvaa sopeutumista ja ärsyttävää teknisten yksityiskohtien opettelua, Heinonen arvelee.

Ohjelmien ja koneiden ostamisen ja jatkuvan päivittämisen kierre ärsyttää jopa varakkaita ihmisiä. Uusi taloudellisen riippumattomuuden mitta on kyky olla harkitusti tavoittamattomissa.

Toiset taas vierastavat verkkoyhteisöihin olennaisesti liittyvää uudenlaisen virtuaaliminuuden tai roolien luomistarvetta.

– Luonnollisemmaksi koetun kanssakäymisen puolustaminen on ymmärrettävää. Toisaalta on harmi, että näin jyrkästi suhtautuvilta jäävät myös monet verkkoyhteisöjen edut käyttämättä, Sirkka Heinonen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    8. 8

      34 miljoonan euron karkkikauppa: Candyking sai uuden omistajan

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää