Valikko

Exelin tulos odotetusti tappiolla

Komposiittituotteita valmistavan Exelin kolmannen neljänneksen tulos painui ennakoidusti tappiolle. Myös liikevaihto laski vuotta aikaisemmasta.
Yhtiö antoi viikko sitten tulosvaroituksen Sport-liiketoimintaan liittyvien vaikeuksien vuoksi.

Exelin tulos ennen veroja oli heinä–syyskuussa 2,9 miljoonaa euroa miinuksella. Vuotta aikaisemmin tappiota kertyi 1,3 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tappio syveni 0,09 eurosta 0,19 euroon.

Koko alkuvuoden tulos ylsi kuitenkin 2,7 miljoonaan euroon oltuaan vuotta aikaisemmin miljoona euroa tappiolla.

Kolmannen neljänneksen liiketappio kasvoi miljoonasta eurosta 2,1 miljoonaan euroon. Liikevaihto laski heinä–syyskuussa 28,5 miljoonasta eurosta 27,9 miljoonaan euroon.

Sport-liiketoiminnan myynti katsauskaudella oli 32 prosenttia edellisvuotta alhaisempi vaikeasta markkinatilanteesta sekä jakelu- ja laatuongelmista johtuen.

– Kannattavuus ei ollut tyydyttävä lähinnä odotettua alhaisemman myynnin vuoksi, mutta myös ylimääräisten kustannusten vuoksi, jotka aiheutuivat Kiinasta tapahtuvien toimitusten myöhästymisistä sekä jakelukapasiteetin puutteesta Suomessa, toimitusjohtaja Göran Jönsson totesi osavuosikatsauksessa.

Odotettua alhaisempi myynti on johtanut myös kasvaviin tuotevarastoihin.

Hänen mukaansa toimialan tilannetta parannetaan tehostetuilla myyntitoimenpiteillä sekä paremmilla tilauskäytännöillä. Alkuvuoden laatuongelmat on nyt saatu ratkaistua.

Yhtiö odottaa Sport-liiketoiminnan ongelmien kuitenkin jatkuvan viimeisellä vuosineljänneksellä.

– Fokus on edelleen Sport-liiketoiminnan rationalisoinnissa ja konsernin kannattavuuden parantamisessa, Jansson sanoi.

Alihankintatilannetta pyritään parantamaan erilaisilla toimenpiteillä. Myös organisaatio on sopeutettu vastaamaan vallitsevaa tilannetta.

Teollisuus-liiketoiminnan kannattavuus katsauskaudella oli yhtiön mukaan hyvä läpi koko organisaation, mutta myynti on kärsinyt urheiluväline- sekä antennisuojaprofiilimarkkinan hiljaisuudesta.

Liiketoiminnan odotetaan myös jatkavan hyvällä tasolla läpi koko vuoden, vaikka antennisuojaprofiilimarkkina on hiljainen ja eräistä hiilikuitutyypeistä on edelleen pulaa joissakin tuotesovelluksissa.

Kun Exel odotti aikaisemmin koko vuoden tuloksen ennen veroja paranevan viime vuodesta, odottaa yhtiö nyt tuloksen ennen veroja olevan pienempi kuin viime vuoden tuloksen ennen veroja ja kertaluontoisia kustannuksia. Tämän vuoden tuloksen ennen veroja ja kertaeriä odotetaan olevan kuitenkin parempi kuin viime vuonna.

Exel kertoo etsivänsä edelleen strategista yhteistyökumppania kehittämään Sports Brands -liiketoimintaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    9. 9

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää