Kolumni: Perjantai eikä e-meilejä

Jenkkifirmat ottivat tavakseen vapaa-ajan pukeutumisen perjantaisin töissä ja nyt valtameren takaa tulee uusin muoti: Perjantai - zero email.
It-yritys Intel ja konsulttiyhtiö Deloitte ovat kieltäneet työntekijöiltään sähköpostien kanssa pläräämisen perjantaisin.

Intel perustelee temppua, että sähköpostien lähettäminen ja lukeminen näivettää työntekijöiden luovuuden. Inteliläisetkin olivat ottaneet tavakseen lähettää jopa sermintakaiselle työkaverilleen kysymykset sähköpostitse sen sijaan, että olisivat nousseet seisomaan viestin huikkaukseen henkilökohtaisesti.

Deloittella taas yritysjohto sanoi yhtiökulttuurin kärsivän, kun työntekijät ovat aina matkoilla ja kun he tulevat töihin, pönöttävät he vain tietokoneidensa äärellä ja nakuttavat sähköposteja.

– Saitko i-meilini, kysyy moni nykyään siinä missä ennen tervehti.

Sveitsiläinen säätiö on puolestaan selvittänyt, että työntekijät hukkaavat vuodessa kuukauden työtuottavuudestaan sähköpostiviidakossa kahlaamiseen.

Jokainen tuntee tästä oireet: sähköpostiloota paisuu niin, että siihen hukkuvat tärkeät viestit. Kauan odotettu tarjous onkin suodattunut roskapostin joukkoon, eikä niitä pyydettyjä koordinaatteja löydä millään, kun äkkiä pitäisi.

Sveitsiläinen it-yritysten perustama tuottavuussäätiö Suisse Productive laski, että e-meilien hoito maksaa sveitsiläistaloudelle yli 16 miljardia euroa, kun joka yrityksessä työntekijät putsaavat päivittäin e-lootiaan ja etsivät meilejään.

It-konsulttiyhtiö Dimension Data puolestaan julkaisi kyselyn, jonka mukaan meilailu tappaa jo puhelutkin. Tässäkin voi itsekukin muistella, miten muutamia vuosia sitten työasiat hoidettiin puhelimitse, nyt i-meilitse. 13 maassa yli 520 yritystä sanoi käyttävänsä kommunikointiin pääasiassa e-meiliä.

Töitä viivästyttää, kun sähköisiin viesteihin on pyydettävä usein täsmennyksiä tai ne aiheuttavat väärinkäsityksiä. Puhelimitse asiat hoituisivat nopeammin ja helpommin.

 Hyvään e-käyttäytymiseen olisi opittava aivan samalla tavoin kuin puhelimessa, kirjeenvaihdossa ja ihan kasvokkaisessa kanssakäynnissä.

Et siis lämäytä megatavujen viestejä toisten sähköposteihin etkä töksäyttele e-meilejä kuin armeijan päiväkäskyjä, kiitos ;)

Tästä on tullut tyylipastoreille uusi saarnausurakka. Saksassa on julkaistu vanhan mallin painettuja kirjoja e-käyttäytymisestä. Adriano Sack kertoo Digitaaliajan tyylitavat 2.0:ssa, miten puhutella vieraita ihmisiä sähköposteissa ja tarvitaanko painettuja käyntikortteja chattiaikanakin. Suomalaisille ehdottoman suositeltava kirja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Moni jättää edelleen turvavyön kiinnittämättä – tai tekee sen väärin

    3. 3

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    6. 6

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    7. 7

      Go! Aviation asetettiin konkurssiin

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    10. 10

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    4. 4

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    5. 5

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    9. 9

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    10. 10

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää