Valikko

Uutinen Jokelan koulusurmista ampaisi maailmalle

Suomea järkyttänyt Jokelan ampumistapaus on liikuttanut muutakin maailmaa ainakin, jos katsoo tapauksen näkyvyyttä ulkomaisissa verkkomedioissa. Sellaisetkin uutispalvelut, jotka eivät Suomeen päin normaalisti juuri katso, ovat ottaneet surmat näkyvästi esille.
Google News -uutispalvelussa ampumistapaus oli etusivun uutislistauksessa heti kakkosena tänään puoliltapäivin. Eri verkkomedioiden uutisia aiheesta Google löytää 1344 kappaletta, mikä on kolmanneksi eniten kaikista etusivun uutisaiheista.

Lukua katsottaessa on tosin muistettava, että se voi sisältää paitsi päällekkäisyyksiä, myös juttuja, jotka eivät suoraan liity aiheeseen. Toisaalta lisää uutisointia ampumisista saattaa löytää erilaisia hakusanoja käyttäen.

Yahoon vastaava uutispalvelu Yahoo News sijoitti Jokelan tapauksen aamulla seitsemänneksi luetuimpien uutisten listalla. Kaikki tätä luetummat aiheet olivat yhtä lukuun ottamatta yhdysvaltalaisia.

Jokelan tragedian laaja näkyvyys ei tarkoita, että jokainen verkkolehti olisi tehnyt aiheesta oman uutisen. Monessa tapauksessa lehdet ovat lainanneet samaa Reutersin tai Associated Pressin alkuperäisuutista.

Muita poimintoja maailman medioista:

  • Brittiläisen BBC:n uutissivuilla ampumistapaus löytyy edelleen aamulla kärkiuutisten joukosta. Lisäksi uutinen on verkkosivujen luetuin.
  • Yhdysvaltalaisen MSNBC:n sivuilla Jokelan surmat ovat kärkiuutisten joukossa videoinnin kera.
  • Niin ikään yhdysvaltalainen Fox News pitää tapausta maailman uutisten ykkösaiheenaan, mutta luetuimpien joukkoon uutinen ei ole päässyt.
  • Israelilainen Jerusalem Post listaa aiheen etusivullaan.
  • Australialainen Sydney Morning Herald on nostanut ampumiset kärkiuutisekseen verkossa.
  • Kiinan China Daily uutisoi Jokelan tapauksen isolla otsikolla kärkiuutisten joukossaan.
Intialainen The Times of India ei esitä uutista etusivuillaan, eikä juttua löydy myöskään luetuimpien joukosta. Naapurin Svenska Dagbladet antaa ampumisille runsaasti tilaa etusivullaan otsikolla "Suomi shokissa".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    5. 5

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    10. 10

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää