Milloin islamilainen pankki tulee Suomeen?

Kanadalainen pankkimaailma hätkähti lokakuun alussa. Pankkitoimintaa valvovat viranomaiset saivat käsiteltäväkseen kaksi hakemusta islamilaisen pankin perustamiseksi.
Islam on eräs voimakkaimmin kasvavista uskonnoista. Sen keskeisiin oppeihin kuuluu Koraaniin perustuva sharia eli islamilainen laki.

Islamilaisen lain mukaisen pankkitoiminnan tulee pohjautua muutamiin keskeisiin eettisiin periaatteisiin. Sharia esimerkiksi kieltää koron ottamisen lainoista. Toisin kuin tavalliset pankit, shariapankki jakaa voitot ja tappiot asiakkaidensa kanssa.

Perinteisistä pankeista shariapankit poikkeavat myös siten, etteivät ne saa osallistua epävarmuutta ja spekulaatiota sisältävään pankkitoimintaan. Kiellettyjen toimialojen listalla ovat alkoholi- ja sianlihakauppa, pornografia ja vedonlyönti.

Periaatteet arveluttivat kanadalaisia pankkiviranomaisia, jotka olivat huolissaan tilintarkastusten onnistumisesta. Myös yleinen vastaanotto oli varauksellinen. The Globe and Mail -lehden kyselyssä 82 prosenttia vastaajista ilmoitti vastustavansa ajatusta islamilaisten pankkien perustamisesta Kanadaan.

– Suomessa islamilaisia pankkeja ei ole, vaikka islamilainen puolue jo onkin pyrkimässä puoluerekisteriin, Rahoitustarkastuksen viestintäpäällikkö Terhi Lambert-Karjalainen kertoo.

Maailmalla shariapohjainen pankkitoiminta kuitenkin valtaa alaa. Suomen Kuala Lumpurin suurlähetystön kesäkuussa julkaiseman raportin mukaan islamilaisten pankkien rahavarannot olivat vuonna 2005 noin 700 miljardia dollaria. Voimakkaan kasvun vuoksi suurlähetystö odottaa rahavarantojen kaksinkertaistuvan vuoteen 2010 mennessä.

Johtava islamilaisen pankkitoiminnan maa on Malesia. Sen osuus maailman koko islamilaisesta pankkitoiminnasta on noin 65 prosenttia, raportissa kerrotaan.

Euroopassa islamilainen pankkitoiminta on keskittynyt Iso-Britanniaan. Birminghamissa päämajaansa pitävä Islamic Bank of Britain perustettiin vuoden 2004 elokuussa ja yhtiö on listattuna Lontoon pörssissä.

Vuosikertomuksen mukaan pankilla oli vuoden 2006 lopussa 30 814 asiakasta. Sen nettotulot olivat 2,85 miljoonaa puntaa viime vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    3. 3

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    4. 4

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää