Valikko

EMI haastoi MP3tunesin oikeuteen

Seitsemän EMI-konserniin kuuluvaa yritystä ovat haastaneet oikeuteen MP3tunes-yrityksen ja sen toimitusjohtajan Michael Robertsonin, joka tunnetaan myös Linux-yhtiö Linspiren perustajana.

Syytteen mukaan MP3tunesin sivustot MP3tunes.com ja Sideload.com tarjoavat luvatta EMIn tekijänoikeussuojattua musiikkia kuunneltavaksi ja ostettavaksi sekä siirrettäväksi tietokoneelle, musiikkisoittimiin ja jaettavaksi käyttäjien kesken. Asiasta kertoo Reuters.

Michael Robertson väittää, että EMI pyrkii syytteellä vain kostamaan sen, että MP3tunes haastoi EMIn oikeuteen syyskuussa. Syyte koski EMIn Yhdysvaltain tekijänoikeusviranomaisille jättämää tekijänoikeusrikeilmoitusta, jolla EMI pyrkii eliminoimaan Sideload.comin.

Robertson on tunnettu myös MP3.com-sivuston ja Linux-yhtiö Linspiren perustajana. Sivusto sai vuonna 2000 haasteen viideltä suurelta levy-yhtiöltä, mutta pääsi maksamalla sopuun kaikkien muiden paitsi Universal Music Groupin kanssa. Myöhemmin Universal osti MP3.comin 385 miljoonalla dollarilla.

Nykyään nimellä Linspire tunnetun, alun perin Lindows-nimisen yrityksen Robertson perusti vuonna 2001. Lindows joutui Windowsia muistuttavan nimensä takia oikeustaisteluun Microsoftia vastaan ja vaihtoi nimensä vuonna 2004. Nykyään Linspire ja Microsoft tekevät yhteistyötä.

Robertson jätti Linspiren toimitusjohtajan tehtävät toissa vuonna, mutta on edelleen yrityksen hallituksen puheenjohtaja. Hän on perustanut myös voip-tekniikkayritys SIPphonen ja ajax-tekniikkaan perustuvia web-sovelluksia kehittävän Ajax 13:n.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää