Hyssälä: Stora Enson hätäapupaketti liian pieni

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä moittii Stora Enson hätäapupakettia riittämättömäksi metsäteollisuuden alasajosta kärsivillä paikkakunnilla.
– Kyllä viiden miljoonan euron potti tämän asian hoitoon on riittämätön. Vastaavanlaisia tilanteita on ollut alalla ennenkin, ja esimerkiksi UPM:n panos on ollut isompi. Työnantaja voisi nyt joustaa pidemmälle kuin paragrafit määräävät, Hyssälä totesi.

Hän tutustui maanantaina yhdessä Paperiliiton puheenjohtajan Jouko Ahosen kanssa Haminassa Summan tehtaaseen, jonka Stora Enso aikoo sulkea maaliskuun lopussa.

Hyssälä tapasi myös Haminan kaupungin johtoa ja sai kuulla, että tehtaan lopettamisen välilliset vaikutukset kohdistuvat yli 1 000 työntekijään Haminan seudulla.

Ministeri muistutti, että hallituksen jo lupaaman 15 miljoonan euron tukipaketin lisäksi kovan iskun kokeneille paperipaikkakunnille on luvassa EU:n rakennerahastosta noin 20 miljoonaa euroa. Haminan seutu pääsee myös joulukuun alussa rakennemuutosalueeksi.

Ahosen mukaan tehtaan alasajossa ei ole kyse kannattamattomuudesta. Hän vihjaili, etteivät "kaikki syyt ole vielä julkitulleita". Tehtaalla ovat alkaneet yt-neuvottelut, jotka kestävät lyhyimmillään kuusi viikkoa.

Ahosen mielestä Stora Enson toimilla ei ole suoraa vaikutusta keväällä alkaviin paperialan työehtosopimusneuvotteluihin. Hän tyytyi sanomaan, että ne käydään aikanaan eikä tehtaiden sulkemisia kytketä niihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    9. 9

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    10. 10

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    8. 8

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää