Satel kasvanut ykköskastiin langattomassa tiedonsiirrossa

Pekka Aura perusti Satelin kaksikymmentä vuotta sitten. Tässä ajassa hän on ehtinyt rakentaa langattoman tiedonsiirron vaateisiin radiomodeemeja valmistavasta yrityksestään paitsi Suomen myös Euroopan johtavan alan toimijan.


Salosta käsin Satel toimittaa tiedonsiirtojärjestelmiä noin 50 maahan. Aura suuntautui vientiin heti yhtiön perustamisesta lähtien. Toiminnan suuntaaminen maan rajojen yli ei ollut yhtä itsestään selvä vuoden 1987 Suomessa kuin se on nyt.

- Tykkään vieraista kielistä. Kun Satel oli toiminut puoli vuotta, totesin ruotsinkielentaitoni ruvenneen rapistumaan, joten päätin lähteä kiertämään Ruotsia. Aluksi meillä ei ollut edes mitään myytävää, mutta vähitellen asiakkuuksia alkoi syntyä. Ruotsi on edelleen Satelin iso vientimaa, Aura kertoo tarinan.

Muutamaa vuotta myöhemmin Ulkomaankauppaliitosta tuli ehdotus Hannoverin CeBIT-messuille osallistumisesta. Messuilta kotiin tuomisina Auralla olikin sitten jo 20 maahantuojakandidaattia.

Nämä yhteydet sysäsivät yhtiön voimakkaaseen kasvuun ja 1990-luvun kasvuprosentit nousivatkin jopa 120:aan. Nyt Satelin kasvuvauhti on ollut kymmenen vuotta 20-50 prosenttia vuodessa.

Satelin nykyisestä liikevaihdosta kotimaasta kertyy 11 prosenttia, mikä vastaa 80 prosentin markkinaosuutta.

- Kotimaan markkinat ovat kasvaneet koko ajan, vaikka vienti on kasvanut suhteessa enemmän. Suomessa on potentiaalisia sovellusalueita jatkossakin. Uskon, että kotimaan osuus liikevaihdosta säilyy kymmenen prosentin tuntumassa tulevaisuudessakin.

Aura määrittelee menestyneen kasvustrategiansa pohjan perusliikeideassa pitäytymiseksi, markkinoiden valppaaksi seurannaksi ja tuotekehitykseen panostamiseksi. Käytännössä huomio on luotettavuudessa, hyvässä myyntityössä ja toimitusajoissa.

- Lyhyt toimitusaika on kilpailutekijä, joka saa asiakkaan unohtamaan hinnan, Aura naurahtaa.

Aura hankki ennen yrittäjäksi ryhtymistään vankan tuotekehityspohjan Nokialla, Salorassa ja Mobirassa. Oman osansa yrittäjän huomiosta saa siis yrityksen ilmapiiri, joka vaalii kekseliäisyyttä ja laatua.

Satelin liiketoiminnan perusta langattomiin lähiverkkoihin eli Aura on kääntänyt ajatuksen lokaalista toimijasta globaalissa maailmassa toisin päin; Langaton maailma tarvitsee paikallisia ratkaisuja.

- Viiden vuoden tavoitteena on kaksinkertaistaa liikevaihto 30 miljoonaan euroon, mikä ei ole helppoa. Onhan alla jo aika isot luvut.

-Satelilla on kuitenkin kukon askelen etumatka kilpailijoihin ja etu vain vahvistuu viimeistään ensi vuoden lopussa, kun jyräämme uusilla innovaatioilla markkinat, Aura vihjaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    5. 5

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Bill Gates ehdottaa: Verotetaan robotteja – ”Mitä työtä robotti tuo?”

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    9. 9

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää