Valikko

M-real aloittaa uuden säästökuurin

Metsäyhtiö M-real ilmoitti tänään tulosparannusohjelmasta, joka yhtiön arvion mukaan merkitsee 500 henkilön irtisanomisista.


Suomessa vähennykset merkitsisivät lähtöpasseja 200 työntekijälle.M-real tähtää ohjelmallaan 100 miljoonan euron tulosparannukseen vuoden 2009 loppuun mennessä.

Uusi ohjelma sisältää suunnitelmat Lielahden BCTMP-tehtaan ja Kankaan päällystettyä aikakausilehtipaperia valmistavan paperikone 2:n sulkemisista, liiketoiminta-alueiden uudelleenorganisoinnin, päällystetyn aikakausilehtipaperiliiketoiminnan yksinkertaistamisen sekä myynti- ja markkinointiorganisaation keventämisen.

Ohjelmasta aiheutuvien kertaluonteisten kulujen M-real olevan 73 miljoonaa euroa, josta noin 50 miljoonaa euroa on käyttöomaisuuden alaskirjauksia ja noin 23 miljoonaa euroa kassavaikutteisia kustannuksia.

M-realin mukaan yhtiöllä on valmius myös muihin, esimerkiksi kapasiteettia leikkaaviin toimiin, mikäli muutokset toimintaympäristössä sitä edellyttävät.

Pääosin puuraaka-aineen hinnasta ja korkokehityksestä johtuen M-real arvioi kirjaavansa 181 miljoonaa euroa nettomääräisiä arvonalentumistappioita kuluvan vuoden viimeisen neljänneksen tulokseen sisältäen.

Tappiot sisältävät 185 miljoonan euron arvonalentumistappion Office Papers -liiketoiminta-alueen liikearvosta. Consumer Packaging -liiketoiminta-alueen Kyron paperitehtaan käyttöomaisuudesta kirjatun 4 miljoonan euron arvonalentumistappion M-real peruuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      A-olut ja vahvat lonkerot ruokakauppoihin – näin paljon putoaisi nelosoluen hinta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää