Valikko

Vaasa esittää uutta tukipakettia pizzakeisarille

Vaasan kaupunki tuo valtuustoon uuden esityksen RG Line -varustamon tukemisesta. Aiempi tukipaketti kaatui valtuustossa pari viikkoa sitten.
Vaasan kaupunginjohtaja Markku Lumio aikoo esitellä uutta tukivaihtoehtoa ensi maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle. Samalla se esitellään myös valtuustoryhmille. Asiasta kertoi sanomalehti Pohjalainen torstaina.

Matkoilta torstaina tavoitetun Lumion mukaan kyse ei ole uuden lainan myöntämisestä varustamolle. Uusi tukiesitys on oleellisesti erilainen kuin aiempi, hän täsmentää. Esityksen sisältöä viilataan vielä lähipäivät.

Kaupunginhallituksen viralliseen käsittelyyn uusi tukiesitys tulee 26. marraskuuta. Valtuuston on määrä ratkaista asia joulukuun alkupuolella.

Kaupunginvaltuuston lokakuussa hyväksymä aiempi tukipaketti piti sisällään 1,4 miljoonan euron pääomalainan myöntämisen varustamolle. Jo kertaalleen hyväksytty lainapäätös kariutui kuitenkin viime viikon maanantaina. Päätösesityksessä olleen teknisen virheen vuoksi tukiaisia jouduttiin käsittelemään uudelleen valtuustossa. Uusintakäsittelyssä valtuusto yllättäen hylkäsikin jo myöntämänsä lainan. Päätös syntyi äänin 26-25.

Pizzakeisari Rabbe Grönblomin omistaman varustamon tase putosi miinukselle Casino Express -aluksen myynnin jälkeen heinäkuussa. Vanhan laivan kauppahinta oli huomattavasti pienempi kuin aluksen tasearvo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    9. 9

      Hukkunut avain tulee kalliiksi

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää