Valikko

Kännyköihin halutaan lisämaksu

Tekijänoikeusjärjestöt ehdottavat hyvitysmaksun laajentamista myös sellaisiin matkapuhelimiin, joihin sisältöä voi tallettaa. Teosto, Kopiosto, Gramex ja Tuotos viittaavat IRC Gallerian käyttäjiltä tehdyn kyselyn tuloksiin, joiden mukaan matkapuhelimiin ja irtokovalevyihin tallennetaan huomattavat määrät musiikkia ja videota.


Tekijänoikeusjärjestöjen lehdistötiedotteessa viitataan siihen, että yksityiseen kopiointiin käytettävien laitteiden valmistajat ja maahantuojat ajavat yksityisen kopioinnin hyvitysmaksun puolittamista kaikissa digitaalisissa tallennuslaitteissa.

Järjestöjen mukaan tämä merkitsisi huomattavaa tulojen kaventumista taiteilijoille, kun luovien sisältöjen kopiointi yksityiseen käyttöön tapahtuu yhä yleisemmin juuri digitaalisille laitteille.

– Kuluttajakäyttäytymisen muutosten myötä sisältöjä kopioidaan yhä enemmän musiikkikännyköiden kaltaisiin monikäyttölaitteisiin. Hyvitysmaksun on luonnollisesti seurattava tätä kehitystä. Tekijänoikeusjärjestöt esittävätkin, että hyvitysmaksua aletaan kerätä tasapuolisuuden nimissä myös monikäyttölaitteista, sanoo Kopioston toimitusjohtaja Pekka Rislakki.

Esimerkiksi mp3-soittimet ovat nykyisin hyvitysmaksun piirissä, eivät sen sijaan kännykät, jotka toimivat mp3-soittimen tapaan. Kuitenkin tuotemainonnassa käytetty termi musiikkipuhelin jo itsessään kertoo, millä ominaisuudella näitä laitteita markkinoidaan ja millä ominaisuudella halutaan vedota kuluttajiin, järjestöjen tiedote sanoo.

Tekijänoikeusjärjestöt eivät esitä hyvitysmaksua sellaisiin matkapuhelimiin, joissa ei ole musiikin tallennusominaisuutta.

Lain mukaan yksityiseen käyttöön voi kopioida muutaman kappaleen tekijänoikeuksin suojatuista taiteellisista teoksista, kuten musiikkikappaleista. Tätä kopiointia hyvitetään teosten tekijöille lakisääteisellä hyvitysmaksulla, jota myös EU edellyttää.

– Yhä useampi laite voi tallentaa ja toistaa yhä suurempaa määrää suojattuja teoksia. Yksityisen kopioinnin määrä kasvaa. Hyvitysmaksun rakenne ja taso ovat kuitenkin pysyneet ennallaan. Hyvitysmaksun tulisi seurata teosten yksityisen kopioinnin tosiasiallista laajuutta ja määrää, Rislakki painottaa.

Tekijänoikeusala haluaa kasvattaa perintäluokkia
Hyvitysmaksut

Digitaaliset tallennusalustat: 
HyvitysmaksuMuisti
0,20 euroaenintään 1 gigatavu
0,60 euroa1-10 gigatavua
1,20 euroa10-25 gigatavua
1,80 euroayli 25 gigatavua
  
Digitaaliset audio- ja videotallentimet: 
HyvitysmaksuMuisti
4 euroaenintään 512 megatavua
7 euroa512 megatavua - 1 gigatavu
10 euroa1-20 gigatavua
12 euroa20-50 gigatavua
15 euroa50-150 gigatavua
18 euroa150-240 gigatavua
  
Esitetyt uudet hyvitysmaksukategoriat: 
HyvitysmaksuMuisti
22 euroa240-480 gigatavua
26 euroayli 480 gigatavua


Rislakin mukaan nykyisin sovellettava opetusministeriön asetus hyvitysmaksuista on hyvin sovellettavissa myös uusiin laitteisiin. Hän vaatii , että tallennuskapasiteettien kasvu on huomioitava ja siksi hinnastoon on lisättävä kaksi uutta kategoriaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    4. 4

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää