Kevitsan nikkelikaivoksen kustannukset jo 150 miljoonaa

Kolmannes Kevitsan nikkelikaivoksen investointikustannuksista on saatu kasaan.
Noin 50 miljoonan euron potti takaa sen, että teiden ja siltojen rakentaminen Sodankylässä sijaitsevalla kaivosalueella voidaan aloittaa. Kaivoksen tuotanto on määrä aloittaa vuonna 2010.

– Hyvältä näyttää. Kevitsan alku ei nyt ole ainakaan rahasta kiinni, iloitsi Kevitsa Miningin toimitusjohtaja Krister Söderholm sen jälkeen kun Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera ja Suomen Teollisuussijoitus ilmaisivat osallistumishalunsa kaivoshankkeeseen.

Etera ja Teollisuussijoitus kertoivat maanantaina solmineensa esisopimuksen, joka on tuomassa yhteensä noin 20 miljoonaa euroa Kevitsan emoyhtiön Scandinavian Mineralsin suunnattuun osakeantiin.

Söderholmin mukaan investoinnin kustannukset ovat nousseet matkan varrella paljon. Nyt kokonaisuus näyttäisi maksavan noin 150 miljoonaa euroa. Myös hankkeen loppurahoitukseen pyritään keräämään mahdollisimman paljon suomalaista pääomaa.

Kaivoksen rakentaminen on kiivaimmillaan vuonna 2009, ja tuotannon pitäisi alkaa seuraavana vuonna. Aloitus näyttää venyvän vuoden 2010 loppupuoliskolle, koska jauhinmyllyjen toimitus onnistuu aikaisintaan kyseisen vuoden keväällä.

Kevitsa työllistää rakennusvaiheessa noin 300 työntekijää ja tuotantovaiheessa parisataa. Kevitsasta louhitaan malmia vuosittain viitisen miljoonaa tonnia. Siitä irtoaa noin 10 000 tonnia nikkeliä ja 16 000 tonnia kuparia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää