Valikko

Elisan hallitus siirsi yhtiökokouksen ensi vuodelle

Teleyhtiö Elisan hallitus aloitti puolustustaistelun islantilaisen sijoittajan vihamielistä vallankäyttöä vastaan. Se päätti tiistaisessa kokouksessaan siirtää islantilaissijoittajan vaatiman ylimääräisen yhtiökokouksen runsaalla kuukaudella eteenpäin. Uusi päivämäärä on 21. tammikuuta 2008.


Islantilaisen sijoittajan Thor Björgólfssonin Novator Finland Oy omistaa runsaat 10 prosenttia Elisan osakkeista. Se on ylivoimaisesti suurin yksittäinen omistaja. Elisan yhtiökokouksessa on mukana tavallisesti noin kolmannes osakkeista, joten Novatorin osakepotilla voi helposti olla määräävä asema, jos muiden osakkeenomistajien kannat jakautuvat


Novator Finland Oy pyysi 21. marraskuuta ylimääräisen yhtiökokouksen koollekutsumista. Elisan hallitus ilmoitti yhtiökokouksen pitopäiväksi 18. joulukuuta. Tiistaisen päätöksen mukaan ylimääräisen yhtiökokouksen uusi päivämäärä on maanantaina 21. tammikuuta 2008 klo 14.00.

Uuden kokouspaikan valinta viittaa siihen, että Elisan hallitus kannattajineen aikoo haalia kokoukseen suuren määrän suomalaisia osakkeenomistajia. Uusi paikka on Helsingin Jäähallissa.

Elisan hallituksen tiedote sanoo, että ylimääräisen yhtiökokouksen pitoaikaa siirretään useamman merkittävän osakkeenomistajan pyynnöstä.

Novator esittää yhtiökokoukselle, että yhtiön hallitus vaihdetaan ja että yhtiöjärjestyksen toimialapykälää muutetaan niin, että Elisa voi harjoittaa teletoimintaa myös ulkomailla ja että yhtiön operatiivinen toiminta siirretään tytäryhtiöön.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    3. 3

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    10. 10

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    4. 4

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    7. 7

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    8. 8

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    9. 9

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    10. 10

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää