Valikko

Kolumni: Kauppasodan kipinät sinkoilevat

Vapaa kauppa on hieno asia. Ainakin niin kauan kun itse jää voitolle. Vaikeuksien ilmaantuessa moni vapaan kaupan saarnamies on kuitenkin alkanut löytää perusteita vihamielisen tunkeilijan torjumiseksi.
EU:n kauppakomissaari Peter  Mandelson sanoi viime vuoden toukokuussa Kuala Lumpurissa, että EU ei saa estää Aasian kehittyviä maita käyttämästä hyödykseen suhteellista kilpailuetuaan etenkään, kun kymmenet miljoonat ihmiset nousevat köyhyydestä sen avulla.

Viime perjantaina takkinsa kääntänyt Mandelson sanoikin, että EU:n pitää ehkä ottaa käyttöön polkumyyntiä estäviä keinoja Kiinan kasvavan tuonnin pysäyttämiseksi. Tiistaina puolestaan Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy varoitti, että Euroopan unionin täytyy rankaista halpatuontia maista, jotka eivät rajoita hiilidioksidipäästöjään. Presidentti ei perustellut lausuntoaan ympäristösyillä, vaan EU-maiden teollisuuden kilpailukyvyllä.

Ranskalaisyritykset julkistivat Sarkozyn Kiinan-matkan aikana yhteensä noin 20 miljardin kaupat Kiinaan. Siksi EU-johtajien puheet voivat olla lähinnä vahvaa retoriikkaa. Mutta silti ne kertovat, että hädän hetkellä hyvät periaatteet lentävät romukoppaan ja periaatteiden rikkomiselle löytyvät sekä perusteet että käytännön aseet.

On periaatteessa hyvä, että eurojohtajat uskaltavat pitää puoliaan suuriakin maita vastaan. Mutta kuinka järkevää olisi oikeasti lisätä kaupparajoituksia asteittain avautuneessa maailmantaloudessa? Oletettavasti kauppasota rankaisutulleineen suojelisi EU-taloutta yhtä hyvin kuin oikea sota pelastaa ihmishenkiä. Monien yritysten vienti vähenisi, työpaikkoja leikattaisiin ja kansantalouden vauhti hiipuisi.

Lisäksi kauppasota voisi muiden sotien tapaan laajentua. Loogisesti ajatellen päästöjen takia Kiinaa rankaisevan EU:n pitäisi rangaista myös maailman suurinta sottaajaa USA:ta,  joka halvan dollarin avulla valtaa vientimarkkinoita vauhdikkaasti. EU:n kauppasota USA:ta ja Kiinaa vastaan on varmasti viimeisiä asioita, joita yritysjohtajat  suhdanteiden heiketessä kaipaisivat.

Sitä paitsi EU:n ei kannata olla USA:lle ja Kiinalle kateellinen näiden heikosta valuutasta. Valuutta on kansantalouden peili, joka kertoo kilpailukyvystä. Siksi Eurooppaa katsoessa voi huoletta luottaa siihen, että kyllä se meidänkin valuutta siitä heikkenee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    8. 8

      Euro romahti hetkellisesti Renzin eroilmoituksen jälkeen

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää