DNA keskittää toimintojaan

Teleoperaattori DNA ulkoistaa Empowerille kiinteän tietoliikenneverkon asennustoiminnan Etelä-Suomessa ja Länsi-Uudellamaalla. DNA kertoo keskittyvänsä entistä selkeämmin ydinosaamiseensa.
Samassa yhteydessä DNA ulkoistaa perinteisten puhelinkeskusten operointiliiketoimintansa Nokia Siemens Networksille.

Nokia Siemens Networks ottaa tehdyllä liiketoimintasopimuksella hoitoonsa DNA:n puhelinkeskusoperoinnin Kuopiossa, Lahdessa, Lohjalla, Oulussa, Porissa ja Raumalla.

Kaikkiaan tehtävät järjestelyt koskevat yhtiön mukaan 63 DNA:n työntekijää, joista 42 työskentelee asennuksessa ja 21 puhelinkeskusoperoinnissa.

Yhtiön mukaan nyt tehtyjen sopimusten piirissä oleva DNA:n henkilöstö siirtyy uusien työnantajien palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Siirtyvä henkilöstö aloittaa uusien työnantajien palveluksessa portaittain ensi vuoden alkuun mennessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    6. 6

      Walking Dead -pelin tehnyt suomalaisyhtiö aikoo listautua pörssiin

    7. 7

      Suomen Hoivatilat jätti hakemuksen pörssin päälistalle

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    10. 10

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    8. 8

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    9. 9

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää