Tomi Hilvo jättää Toisen

Kontaktointitoimisto Toinen Helsinkiä reilut kaksi vuotta vetänyt Tomi Hilvo eroaa yhtiön palveluksesta. Ero on Hilvon oma päätös. Toinen on käynnistänyt uuden toimitusjohtajan etsinnän.
Eropäätös ei Hilvon mukaan ollut helppo, mutta houkutus tarttua uuteen tilaisuuteen vei voiton.

– Minulle tarjoutui haaste, josta en voinut kieltäytyä. Lisäksi Toinen on nyt niin hyvässä vaiheessa, että tilalleni löytyy varmasti vahva seuraaja, Hilvo sanoo.

Uudesta työstään Hilvo lupaa kertoa lähipäivinä.

Nelihenkisenä aloittanut Toinen on Hilvon aikana kasvanut 22 työntekijän yritykseksi, jonka myyntikate oli viime vuonna 1,2 miljoonaa euroa. Tänä vuonna myyntikate on yhtiön mukaan tuplaantunut.

Toisen toimitusjohtajan tehtävää hoitaa toistaiseksi yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jukka Kurttila Bob Helsingistä. Perustajaosakkaisiin lukeutuvan Ville Torisevan mukaan tavoitteena on löytää uusi toimitusjohtaja helmikuun alkuun mennessä.

– Emme kuitenkaan aio hönkyillä älyttömästi, vaan tarkoitus on rauhassa katsoa, millaisen johtajan tulevaisuuden Toinen tarvitsee. Yritys on kasvanut niin nopealla tahdilla, että sen johtaminen vaatii jatkossa erityyppisiä asioita kuin tähän asti, Toriseva sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    5. 5

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    6. 6

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    7. 7

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    8. 8

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    9. 9

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    10. 10

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    6. 6

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    7. 7

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    8. 8

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    9. 9

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää