Nokian lobbaama kännykkä-tv vastatuulessa

Nokian kannattaman kännykkä-tv:n teknologian kohtalo jäi torstaina edelleen auki Euroopan unionissa.
Euroopan komissio kertoi asettavansa Nokian kannattaman dvb-h-teknologian pakolliseksi helmikuun loppuun mennessä. Useat maat ilmoittivat pyrkivänsä estämään hankkeen.

EU:n komissio suositteli jo kesällä operaattoreille ja tv-kanaville dvb-h-teknologiaa. 

Tietoyhteiskuntakomissaari Viviane Reding sanoi harkitsevansa tämän teknologian määräämistä pakolliseksi. Keskiviikkona uutistoimisto Reuters kertoi kuitenkin, että ainakin 10 EU-maata vastustaisi tätä.

Komissio on perustellut yhden teknologian suosittelemista markkinan yhtenäisyydellä ja mittakaavaeduilla, jotka voivat tuoda kuluttajillekin halvemmat hinnat.

Pakollisuuden vastustajien mielestä kuitenkin vain kysynnän tulisi ohjata markkinoita. Vain dvb-h-teknologian tulemista pakolliseksi ovat vastustaneet muun muassa Britannia, Saksa, Espanja ja Hollanti. Suomi ja Ranska ovat kannattaneet sitä.

Komission mielestä ajatusta vastustavien tulisi saada puolelleen nyt kahden kolmanneksen enemmistö EU-maista, jotta komission suunnitelma estyisi. Britannia ilmoitti heti tuoreeltaan, että vastustajat aikovat yrittää tätä.

Nokian lisäksi dvb-h-standardia ovat kehittäneet muutkin päätelaitevalmistajat. Sen pahimpia kilpailijoita ovat Qualcommin MediaFlo ja Samsungin T-DMB.
   
   

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    8. 8

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    9. 9

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    10. 10

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    4. 4

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    5. 5

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    6. 6

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    9. 9

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää