Valikko

Pääkaupunkiseudulle ehdotetaan yhteistä yleiskaavaa

Hallintoneuvos Lauri Tarasti ehdottaa asuntorakentamisen vauhdittamiseksi, että pääkaupunkiseutu laatii yhteisen yleiskaavan. Hän ehdottaa myös poikkeuslupiin väljennyksiä.


Yleiskaava määrää alueiden maankäytöstä.

Selvitysmies Lauri Tarasti ehdottaa, että Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa laatisivat yhteisen yleiskaavan. Yleiskaava selkeyttäisi maankäyttöä ja vauhdittaisi rakentamista.

– Metron suunnittelussa pitää esimerkiksi tehdä yhteisiä maankäyttövarauksia. Pääkaupunkiseudun pitäisi myös yhdessä miettiä, mitkä alueet varataan asuinrakentamiseen.

Asuinrakentamisalueiden valintaan vaikuttavat muun muassa, miten sijaitsevat teollisuusalueet, työpaikat ja virkistysalueet.

Yleiskaavoissa on kaupunkien kesken suuria eroja. Helsingillä on koko kaupungin käsittävä yleiskaava. Espoosta on puolet yleiskaavassa. Vantaalle valmistuu yleiskaava joulukuussa.

Tarasti näkee, että kaupunkien maankäyttöpolitiikka vaihtelee paljon.

– Espoossa on pientalorakentamista, Helsingissä kerrostaloja, Vantaa on jossain puolivälissä. 

Tarastin mielestä edistystä on tapahtunut. Pääkaupunkiseutu suunnittelee yhdessä muun muassa liikenneratkaisuja.

Tarasti luovuttaa selvityksensä asuntoministeri Jan Vapaavuorelle (kok.) iltapäivällä.

Tarasti ehdottaa asuntorakentamisen vauhdittamiseksi poikkeusmenettelyn väljentämistä.

– Asemakaavassa on tarkat yksityiskohdat muun muassa kattokulmista ja värityksestä. Jos tule muutoksia, pitää hakea aina poikkeusta. Tämä viivästyttää rakentamista.

Tarastin mielestä kaupungin rakennusvalvonnalle pitäisi antaa valtuudet päättää poikkeusluvista. Lupa pitäisi saada samassa yhteydessä kuin rakennuslupa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää