Valikko

Louderin toimitusjohtaja vaihtuu

Elävän markkinoinnin toimiston Louderin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Fredrik Schauman. Schauman siirtyy tehtävään vuodenvaihteessa PHS-ryhmän operatiivisen johtajan paikalta.
Louderin perustajiin kuuluva ja yhtiötä seitsemän vuotta johtanut Juha Aalto jatkaa yrityksen hallituksessa ja kehitystehtävissä.

Schaumanin tehtäväksi on annettu Louderin kasvattaminen Suomen suurimmaksi markkinoinnin suunnitteluun keskittyväksi yhtiöksi. Uusi toimitusjohtaja ottaa haasteen vastaan hyvillä mielin.

– En ole haasteita aikaisemminkaan pelännyt, Schauman sanoo.

Uransa aikana Schauman on muun muassa ollut käynnistämässä ja kasvattamassa PHS:n North-yksikköä sekä toiminut TDC Hakemistojen ja Trainers' Housen toimitusjohtajana.

Yli 120 henkilöä työllistävän Louderin budjetoitu liikevaihto tälle vuodelle on 25 miljoonaa euroa. Myyntikatteen perusteella yhtiö nousee maan viiden suurimman markkinointitoimiston joukkoon, Schauman lupaa. Viime vuonna Louder ylsi 7,1 miljoonan euron myyntikatteeseen, jolla se sijoittui alan tilastoissa kuudennelle sijalle.

Kasvun avaimia Louder aikoo hakea ydintoimintojen ulkopuolelta.

– Perusbisnes näyttää jo toimivan ja tuottavan, joten sen kehittämisessä on kyse nyansseista. Nyt pitää miettiä, mitä muuta voisimme ruveta tekemään.

Myös laajentumista kansainvälisille markkinoille on määrä jatkaa. Tällä hetkellä Louder toimii Suomen lisäksi Venäjällä, Virossa, Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa, jossa se on juuri hankkinut osake-enemmistön Mårdhagen-nimellä toimineesta yrityksestä.

Nyt Louder tähtää lähialueiden ulkopuolelle.

– Aika isosti on tarkoitus mennä ja kiikarissa voi olla yllättäviäkin suuntia. Näistä suunnitelmista kerromme lisää kolmen kuukauden sisällä, Schauman sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    9. 9

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    10. 10

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää