Valikko

Alivaltiosihteeri pysyy super-Maurin vauhdissa

Valtioneuvosto valitsi torstaina loput uuden työ- ja elinkeinoministeriön huippuvirkamiehistä.
Avainviroista ainoa ulkopuolelta tuleva on ministeri Mauri Pekkarisen entinen erityisavustaja Heikki Aurasmaa. Hän toimii nykyisin Keski-Suomen TE-keskuksen johtajana.

Kaikki muut alivaltiosihteerit ja osastopäälliköt ovat työministeriön tai kauppa- ja teollisuusministeriön virkamiehiä.

Aurasmaa ryhtyy ministeriön alivaltiosihteerinä vastaamaan alueiden kehittämisestä. Hän ei anna vielä lausuntoja tulevista suuntaviivoista.

– Täytyy ensin keskustella uudesta toimenkuvasta. Se on vielä synnytysvaiheessa. Jujuna on yhdistää kaksi ja puoli ministeriötä. Ministeriössä yhdistyvät myös erilaiset yrityskulttuurit, tekniikat, tietojärjestelmät.

Alivaltiosihteerinä Aurasmaa pääsee tekemisiin samanlaisten asioiden kanssa, joiden parissa hän on työskennellyt TE-keskuksessa.

Aurasmaan vastuulle tulee sisäministeriön nykyinen aluekehitysyksikkö.

Suuri osa työstä on EU-rakennerahastoon liittyvät kysymykset.

– Rakennerahastoon liittyvät asiat on tähän asti pilkottu eri ministeriöille. Tilanne paranee, kun asia keskitetään yhteen paikkaan.

Uusi alivaltiosihteeri on ministeri Mauri Pekkarisen pitkäaikainen luottomies ja entinen erityisavustaja.

Heidän tiensä kohtasivat, kun Aurasmaa siirtyi Pihtiputaan kunnanjohtajaksi. Pekkarinen oli Keski-Suomen kansanedustaja ja sittemmin ministeri.

Pekkarinen vaikutti pääministeri Esko Ahon hallituksessa sisäministerinä. Pekkarinen valitsi Aurasmaan erityisavustajakseen.

Aurasmaa kuvaa miesten yhteistyötä hyväksi. Hän pysyy hyvin energisen Pekkarisen vauhdissa.

– Juoksen yhtä lujaa, eikä kukaan ole mennyt ohi.

Aurasmaa haki superministeriöstä myös kansliapäällikön ja konserniohjauksesta vastaavan alivaltiosihteerin virkaa.

Kansliapäälliköksi presidentti nimitti viikko sitten KTM:n kansliapäällikön Erkki Virtasen.

Konserniohjauksesta vastaavan alivaltiosihteerin virkaan hallitus nimitti KTM:n osastopäällikön Kalle Korhosen.

Työministeriön kansliapäälliköstä Markku Wallinista tulee alivaltiosihteeri. Hän vastaa ministeriön strategiasta ja ennakoinnista.

Ministeriöön tulee neljä osastoa.

Innovaatio-osaston osastopäälliköksi tulee Petri Peltonen KTM:stä, energiaosaston päälliköksi Taisto Turunen KTM:stä, työllisyys- ja yrittäjyysosaston päälliköksi Tuija Oivo työministeriöstä, työelämä- ja markkinaosaston päälliköksi Raimo Luoma KTM:stä.

Superministeriö syntyy yhdistämällä kauppa- ja teollisuusministeriö, työministeriö ja osa sisäministeriöstä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Omakotitaloissa hintahyppäys pk-seudulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    5. 5

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    6. 6

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää