EU uhkaa MasterCardia sakoilla

Euroopan komissio on antanut MasterCardille kuusi kuukautta aikaa lopettaa kuluttajia haittaavien toimitusmaksujen veloittamisen.
Komissio katsoo, että MasterCardin monenväliset toimitusmaksut rikkovat EY:n määräämiä liiketoimintatapoja.

Kyse on siirtomaksuista, joita kauppiailta veloitetaan MasterCard- ja Maestro-korttien maksutapahtumista Euroopan talousalueen sisällä. Niitä veloitetaan silloin, kun asiakas maksaa toisessa maassa myönnetyllä kortilla jonkin toisen maan sisällä.

Kauppiaat lisäävät usein kyseisen lisämaksun tuotteen hintaan, jolloin lopullinen kustannusvaikutus siirtyy kuluttajalle.

Kilpailuasioista vastaava komissaari Neelie Kroes muistuttaa, että korkeampia vähittäishintoja veloitetaan kortilla maksavien asiakkaiden lisäksi myös käteisasiakkailta.

Jos MasterCard ei noudata määräystä, komissio voi määrätä sille päiväkohtaisia uhkasakkoja. Niiden suuruus olisi 3,5 prosenttia yhtiön edellisen tilikauden päivittäisestä kokonaisliikevaihdosta, kertoo komissio.

Luottokunnan toimitusjohtaja Heikki Kapanen arvioi, että suomalaiskuluttajan kannalta muutoksen vaikutus lienee vähäinen.

– Vaikutus kohdistuu todennäköisesti maihin, jossa siirtomaksut ja kauppiasprovisiot ovat huomattavasti Suomen tasoa korkeampia, Kapanen sanoo.

Tällaisiksi maiksi hän nimeää esimerkiksi Portugalin, Espanjan ja Sveitsin. Näkyvätkö kauppiaan alhaisemmat kustannukset kuluttajahinnoissa, on Kapasen mukaan liian aikaista arvioida.

– Kohtuulliset kauppiasprovisiot johtanevat laajaan käyttöpisteverkkoon. Korttiostot hyväksyviä kauppiaita tulee lisää, mikä helpottaa myös kuluttajaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    3. 3

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    6. 6

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    10. 10

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää