Valikko

Pekkarinen toiveikas Kemijärven jatkosta

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen pitää välttämättömänä puun jatkojalostusta Itä-Lapissa.
– En ole toivettani heittänyt kokonaan sen suhteen, että sellunvalmistus jatkuu Kemijärven tehtaalla, elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) sanoo.

Jos Kemijärveltä loppuu sellunkeitto, metsäyhtiö Stora Enson tehtaalla voisi Pekkarisen mielestä jatkua joku muu puunjalostustoiminta, joka käyttää paljon puuta.

Minkälaista puunjalostusta tehtaalla voitaisiin jatkaa, siihen Pekkarinen ei halua julkisuudessa kajota.

– Kemijärvellä on luonnolliset edellytykset raaka-aineen tarjontaan, siellä on kemiallisen jalostuksen osaajia. On hyvä perusfasiliteetti, kun on jalostuksen muita yrityksiä vajaa kymmenkunta, Pekkarinen pyörittelee.

Pekkarinen näkee, että sellunkeittoa tai puunjalostusta voi Kemijärvellä harjoittaa Stora Enso tai joku muu toimija.

Ministeri Pekkarinen on tehnyt paljon kulissien takaista työtä Kemijärven hyväksi. Hän kertoo neuvotelleensa useita kertoja Stora Enson toimitusjohtajan Jouko Karvisen kanssa Kemijärven asioista.

– Olen ollut yhteydessä myös yhtiön muuhun johtoon.

Pekkarinen on teetättänyt paljon selvitystyötä myös Kemijärven toimintaedellytysten parantamisesta.

Marraskuun lopulla Pekkarinen sai selvityksen Itä-Lapin metsävarojen riittävyydestä. Selvityksessä ilmeni, että Lapin alueelta voitaisiin hakata vuosittain lisää noin puoli miljoonaa kuutiota puuta. Varsinkin valtion metsää voitaisiin hakata paljon reippaammalla kädellä.

– Lähetimme selvityksen Stora Ensolle. Yhtiöltä tuli vastaus 4. joulukuuta, jossa he sanoivat, ettei puoli miljoonaa kuutiota riitä.

Pekkarinen sanoo, että seuraavaksi pitää katsoa, voitaisiinko pohjoisella alueella lisätä vielä enemmän raakapuun tarjontaa. Hakkuualue pitäisi nähdä laajempana kuin Kemijärven nykyinen puunhankinta-alue.

Lapin hakkuita voidaan Pekkarisen mukaan lisätä ilman, että valtio pyörtää metsien suojelupäätöksiä.

Pekkarinen oikoo tässä valtiovarainministeri Jyrki Kataista (kok.). Katainen sanoi tiistaiaamuna Yleisradion radiouutisissa, ettei nykyisillä suojelupäätöksillä voida Kemijärven tehtaalle hakata tarpeeksi puuta.

Uudella Pekkarisen johtamalla työ- ja elinkeinoministeriölle on rakennemuutoksia varten käytettävänä noin 50 miljoonaa euroa.

Valtion budjetista tulee yli 30 miljoonaa euroa ja EU-rahoja on käytettävänä 15–20 miljoonaa euroa.

Tästä summasta ministeriö voi osoittaa merkittävän osan tukikelpoisiin hankkeisiin Itä-Lappiin. Kemijärvi on yksi Suomen kymmenestä rakennemuutosalueesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    8. 8

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    7. 7

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    8. 8

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    9. 9

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää