Varman Murto hehkuttaa Elisa-aikalisää

Varman sijoitusjohtaja Risto Murto on tyytyväinen islantilaisen sijoitusyhtiö Novatorin ilmoitukseen ottaa aikalisä teleyhtiö Elisan uudistustavoitteidensa suhteen.
Oli toivottavaa, että Novator vetäisi pois esityksensä Elisan yhtiöjärjestyksen muutoksesta, Risto Murto kommentoi illalla.

– Se oli tuotu esityslistalle kiireellä ja meidän mielestä liian yleisesti perusteltuna, Novatorin ehdotuksen vastaista rintamaa näkyvästi johtanut.

– Siinä mielessä se oli meidän toiveiden ja tavoitteiden mukaista, ettei tätä käsitellä Elisan ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Olisi myös ollut kohtalaisen epätodennäköistä, että Novatorin ehdotus olisi saanut tuekseen tarvitun kahden kolmasosan enemmistön.

Murron mukaan jäljelle jää kysymys, millainen hallitus Elisalla on kuun 21. päivänä pidettävän ylimääräisen yhtiökokouksen jälkeen.

– Eläkesijoittajat ovat todenneet, että Novatorilla voi suurimpana osakkeenomistajana olla suora edustus hallituksessa. Siinä ei meidän mielestämme ole ongelmaa, jos ehdotetut henkilöt ovat päteviä.

Varma kuitenkin tukee Elisan nykyistä hallitusta eikä suomalaisomistajien rintama ole näillä näkymin valmistelemassa vastaehdotusta Novatorin hallitusehdotukselle.

– Olemme lähteneet siitä, että nykyinen hallitus jatkaisi varsinaiseen yhtiökokoukseen asti.

Murto sanoo, että kysymys on pikemminkin hallituksen kokonaisuudesta.

– Enemmistö Elisan hallituksesta pitää olla Novatorista riippumattomia jäseniä.

Novator kertoi tänään keskiviikkona tavoittelevansa edelleen kahta hallituspaikkaa. Yksi yhtiön hallitusehdokkaista on Novator Finlandin toimitusjohtaja Orri Hauksson.

Varma oli vuodenvaihteessa Elisan kolmanneksi suurin omistaja 1,8 prosentin siivullaan. Suurin omistaja oli 11,5 prosentillaan Novator ja kakkosena oli 4,9 prosenttia omistanut Ilmarinen.

Elisan osake päätti Helsingin pörssissä 0,1 prosentin nousulla 21,40 euroon. Viimeisen kuukauden aikana kurssi on kohonnut 5,7 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    3. 3

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    4. 4

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    5. 5

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    6. 6

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Valinnanvapautta alettiin kokeilla tänään Jyväskylässä – 174 vaihtoa ensimmäisen 8 tunnin aikana

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Bill Gates ehdottaa: Verotetaan robotteja – ”Mitä työtä robotti tuo?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää