Valikko

Länsimetron hinta on nyt 800 miljoonaa

Länsimetron hintakatto on 800 miljoonaa. Näin vakuutti Länsimetron hallituksen puheenjohtaja Olavi Louko hallituksen kokouksen jälkeen keskiviikkona.
Metroyhtiön hallituksen jäsen, kokoomuksen espoolainen Martti Merra kertoi viime viikolla julkisuudessa yllättävästä hinnannoususta ja arvioi, että hinta saattaa kohota jopa miljardiin euroon. Loukon mukaan keskiviikkona selvisi ainakin se, ettei metron hinta nouse yli 800 miljoonan.

– Siinä on otettu huomioon kaikki tulevatkin kustannustason nousut ja se on laskettu yläkanttiin. Hinta voi pikemminkin vähän laskea kuin nousta, Louko sanoi.

Alun perin Espoon Matinkylän ja Helsingin Ruoholahden yhdistävän joukkoliikennehankkeen hinnaksi arvioitiin reilut 450 miljoonaa.

Loukon mukaan hinta on noussut satoja miljoonia siksi, ettei metron rakentamisesta ollut alustavia arvioita tehtäessä riittävän tuoretta kokemusta.

– Esimerkiksi turvallisuusvaatimukset ovat toiset kuin Helsingin metroa rakentaessa, samoin käyttäjien vaatimukset ovat kasvaneet.

Louko laskee, että kasvaneet turvallisuusvaatimukset nostavat metron hintaa noin 100 miljoonalla alkuperäisestä. Käyttäjien toiveisiin vastaaminen maksaa muutamia kymmeniä miljoonia ja metron automatisointi noin 50 miljoonaa. Automatisointia ei voi välttää, koska Helsinki on jo päättänyt oman metronsa automatisoinnista.

Myös louhintatöitä tarvitaan enemmän kuin aluksi arveltiin. Esimerkiksi radan varrella sijaitseva Niittykummun asema, joka rakennetaan joskus hamassa tulevaisuudessa, on louhittava nyt, ettei metroliikennettä myöhemmin tarvitse töiden takia keskeyttää.

Loppumiljoonat ovat Loukon mukaan rakennusalan kuumenemisen nostattamia höyryjä.

Metroyhtiön hallitus kokoontuu vielä helmikuun alussa pohtimaan, saisiko hintaa jotenkin hilattua alaspäin. Ehdotus kustannusarvioineen on Loukon mukaan pakko esitellä kaupunginhallituksille helmikuussa ja saatava valtuustojen käsittelyyn maaliskuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    8. 8

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    9. 9

      Takoma varoittaa konkurssiriskistä

    10. 10

      Honkarakenteen hallitus torjuu venäläisyhtiö Sisteman ostotarjouksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    9. 9

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää