MySQL – suomalainen menestystarina

Sunin keskiviikkona ostama MySQL syntyi, kun suomalainen Michael "Monty" Widenius ja ruotsalainen David Axmark päättivät luoda yhteisen tietokannan. Järjestelmän juuret ovat kuitenkin syvällä Unix-maailmassa.


MySQL:n historia juontaa juurensa vuoteen 1979. Silloin alkuperäisen version ohjelmistosta kehittänyt TcX-yhtiö alkoi työskennellä tietokantojen parissa ja kehitti BASIC-kielellä yksinkertaisen raportointityökalun.

1990-luvun puolivälissä suomalainen Michael Widenius ja ruotsalainen David Axmark joutuivat tilanteeseen, jossa heidän asiakkaansa pitivät alun perin Unix-ympäristössä toimivasta ohjelmasta, mutta halusivat "jotain enemmän".

Vuonna 1995 Widenius ja Axmark lähtivät kehittämään uuden tietokantaohjelman moottoria alusta lähtien. Tietokannan ensimmäinen versio näki päivänvalon toukokuussa 1996 ja sai nimekseen MySQL – ehkä Wideniuksen My-tyttären mukaan.

Liiketoimintamallin osalta Widenius ja Axmark päättivät seurata Ghostscriptin viitoittamaa tietä. Se takasi löyhemmät tekijänoikeudet, mutta esti kuitenkin laitevalmistajia myymästä kaupallisesti MySQL-palvelimia.

Lokakuussa 1996 julkaistiin MySQL:n versio 3.11.1. Se päätyi Solaris-jakelun kylkeen binäärimuodossa. Kuukautta myöhemmin Widenius ja Axmark julkaisivat binääriversion sekä avoimen koodin version Linuxille.

Ohjelmiston ohella MySQL:n menestystä on siivittänyt sen liiketoimintamalli.

Vuonna 1995 perustettu MySQL AB keskittyi tarjoamaan konsultointia, koulutusta ja muita ilmaiseksi jaettavaan tuotteeseen liittyviä palveluita.

Yritystä pidetään kuitenkin "toisen sukupolven" avoimen koodin yrityksenä, sillä se myy MySQL:stä myös maksullisia versioita.

MySQL on siis saatavilla sekä ilmaiseksi GPL-lisenssin alaisuudessa tai maksullisena versiona niille yrityksille, joiden liiketoimintamalliin GPL ei istu.

Yhtiö myy myös tilauspohjaisia palveluita, kuten MySQL:n Enterprise-versiota.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    2. 2

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      Trafi: Autoilijoiden asenteet muuttuivat – tämä on suomalaisten mielestä bensan ”sopiva hinta”

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Kommentti: Pitkäaikaistyöttömyys laskee, Sipilä väitti – tilastoharhan takaa paljastuu karu totuus

    10. 10

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää