Valikko

Sähkötupakka hämmentää Euroopassa

Suosiotaan Euroopassa kasvattava sähköinen valetupakka on alkanut hämmentää myös Euroopan unionia.
Akulla ladattava Supersmoker toimii vaihdettavilla nikotiiniampulleilla ja näyttää pitkälti tavalliselta tupakalta. Myös sen maku jäljittelee tavallista tupakkaa.

Sen läpi hengittämällä saa nikotiinia, mutta ei valmistajan mukaan muita tupakan vaarallisia aineita. Siitä ei myöskään tule savuhaittoja sivullisille. Ravintoloiden tupakointikieltojen aikana tuote on kasvattanut nopeasti suosiotaan etenkin Hollannissa ja Belgiassa.

Hollannin terveysministeri Ab Klink harkitsee kuitenkin jo tuotteen kieltämistä, koska maan terveysviraston mielestä nikotiini on lääkeaine, ja sen myymiselle tarvitaan lupa. Supersmokerilla sellaista ei ole. Lehtitietojen mukaan myös Belgia pohtii kieltoa samasta syystä.

Nykyisin tuotetta myydään vapaasti. Sitä ei voi luokitella tupakkalainsäädännön piiriin kuuluvaksi tuotteeksi, koska se ei sisällä tupakkaa.

Hollanti haluaa viedä asian myös EU-jäsenmaiden keskusteltavaksi. Asia nousee todennäköisesti esille jo ensi maanantaina jäsenmaiden työryhmässä.

Lehdistön mukaan valetupakan suosio on vuodenvaihteen jälkeen vain kasvanut, koska moni yrittää uuden vuoden aluksi lopettaa tupakoinnin. Suomessa tuotetta ei tiettävästi ole vielä myynnissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    8. 8

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää