Valtion länsimetrolle lupaamasta rahasta ei vielä mitään tietoa

Valtiolta länsimetron rakentamiseen tarkoitetun rahan maksamisesta tai maksun ajankohdasta ei ole toistaiseksi mitään selvyyttä, kertoo lauantain Helsingin Sanomat.
Liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtaja Juhani Tervala myöntää, että asia on kiusallinen.

Valtio on sanonut maksavansa metron kustannuksista 30 prosenttia.

Tuolloin hankeen kustannukset arvioitiin 452 miljoonaksi euroksi. Nyt kustannusarvio on kivunnut 800 miljoonaan.

Kun Espoon kaupunginvaltuusto päätti metron rakentamisesta syksyllä 2006, se edellytti, että valtio maksaa kustannuksista 30 prosenttia. Kustannusosuus tarkoittaisi nykyisten arvioiden mukaan 240:tä miljoonaa euroa.

Valtio ei Tervalan mukaan ole nyt varautunut likikään sellaisiin summiin.

Länsimetro-yhtiön puheenjohtaja Olavi Louko muistuttaa, ettei valtion lupausta ole sidottu mihinkään euromäärään.

– Aivan selvää on kaikille ollut, että lopulliset kustannukset ovat jotain muuta kuin mitä paperiin on joskus arvioitu.

Asuntoministeri Jan Vapaavuori sanoo, että kustannusten nousu on hankalaa, mutta valtion vetäytyminen metrohankkeesta on täysin mahdotonta.

– Se on metropolialueen ehdottomia kärkihankkeita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    3. 3

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    4. 4

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    5. 5

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    6. 6

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    7. 7

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    8. 8

      Raportti: EU merkitsee suomalaisille myönteisiä asioita – valtaosa kannattaa euroa

    9. 9

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    10. 10

      Ennuste: Euroopan talousnäkymät paranevat – ”Euforiaan ei ole aihetta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    4. 4

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    7. 7

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    10. 10

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää