Valtiovarainministeriö kovistelee hidastelevia pulmakuntia

Jo yli kymmenen kunnan edustajat ovat käyneet Helsingissä kertomassa, miten aikovat toteuttaa kunta- ja palvelurakenneuudistuksen. "Laiskanläksyläiset" ovat suhtautuneet asiallisesti ja rakentavasti puitelain määräyksiin, kiitellään valtiovarainministeriössä.
Ensimmäisessä vaiheessa neuvotteluihin kutsuttiin ne kunnat, jotka eivät viime elokuuhun mennessä edes neuvotelleet puitelain mukaisista vähintään 20 000 asukkaan palvelualueista. Kierros alkaa olla lopuillaan.

Patisteltavien kuntien joukko kasvaa lähiaikoina, koska osa kaavailluista liitoksista ja yhteistoiminta-alueista kaatui loppuvuodesta. Uusien neuvottelukutsujen määrä selviää, kunhan Helsingin päässä on tarkemmin perehdytty 250 kunnan uudistusaikeisiin.

Puitelaki ei määrittele rangaistusta velvoitteiden laiminlyönnistä. Poliittisten johtopäätösten aika on viimeistään ensi vuonna, jolloin hallitus antaa eduskunnalle selonteon uudistuksen onnistumisesta.

Jonkinlainen väliarvio laaditaan jo tänä keväänä, kertoo neuvotteleva virkamies Mika Rossi valtiovarainministeriöstä. Hän tunnustaa suurhankkeen edenneen kokonaisuudessaan nopeammin kuin ministeriöt rohkenivat odottaa.

Marraskuussa nimetystä 13 pulmakunnan joukosta on vapautettu Elimäki, koska se päätti lopulta lähteä osaksi Kouvolaa.

Toisaalta laiskanläksyläisten joukko on ehtinyt kasvaa kahdella sen jälkeen, kun Lapinjärven ja Ruotsinpyhtään valtuustot äänestivät kuntaliitokset nurin joulukuussa.

Neuvotteluissa kunnanisät ja -äidit saavat vastapuolelle valtiovarain- sekä sosiaali- ja terveysministeriöin edustajia. VM:lle on keskitetty tämän vuoden alusta kunta-asiat, ja rakenneuudistus koskee lähinnä STM:n toimialaa.

Valtiosihteeri Timo Reina ja neuvotteleva virkamies Mika Rossi ovat kumpikin edustaneet valtiovarainministeriötä kolmessa eri neuvottelussa. Molemmat kiittävät ilmapiiriä rakentavaksi.

Timo Reina luonnehtii, että jokaisella kunnalla on oma tarina. Mika Rossi on löytänyt yhdistäviäkin tekijöitä.

– Joukkoon kuuluu hyvin toimeentulevia noin 10 000 asukkaan kuntia, jotka sijaitsevat ison kaupungin vieressä.

Rossin määritelmästä tulevat mieleen ainakin Hattula, Janakkala, Kauniainen, Lapua, Oulunsalo, Pirkkala, Sipoo ja Ulvila.

Jo mainittujen lisäksi kutsu on ykkösvaiheessa koskenut Hankoa, Inkoota, Kalajokea ja Karjalohjaa.

Kuntien edustajat ovat saaneet Helsingin-käynneiltään "kotitöitä". Seuraavat tapaamiset on sovittu helmi–maaliskuulle. Lopullisia ratkaisuja ei odoteta niin nopeasti, sillä palvelurakenteitten muutos vaatii valtuustotason päätöstä.

Esimerkiksi Hattula ja Janakkala ovat vedonneet siihen, ettei toivekumppani ole valmis yhteistyöneuvotteluihin ennen kevättä. Hämeenlinna keskittyy luomaan suurkuntaa, jonka valmisteluista Hattula ja Janakkala jättäytyivät aikanaan pois. Hattula taistelee lisäksi naapuriensa kanssa osakuntaliitoksesta, jolla tuleva Hämeenlinna saadaan yhdeksi, joskin koukeroiseksi kappaleeksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    3. 3

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    4. 4

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    5. 5

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    6. 6

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    7. 7

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    6. 6

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää