Valikko

Pienosakkaat ihmettelevät johtajien Elisa-kinaa

Miksi Elisan hallituksen ja suurimman omistajan keskusteluyhteys on katkennut, pienosakkaat ihmettelivät ääneen yhtiökokouksessa.


Pienosakkaat kuuntelivat huuli pyöreänä teleoperaattori Elisan johdon ja omistajien sanailua strategisista näkemyseroista.

Ylimääräisen yhtiökokouksen osallistujille ei tullut selväksi, missä kysymyksissä yhtiön johdon ja islantilaisen pääomistajan Thor Björgólfssonin sukset olivat menneet pahasti ristiin.

Ylätason kiistathan olivat syy siihen, miksi yhtiön suurin omistaja vaati ylimääräistä yhtiökokousta koolle.

Puheenvuoroista saattoi päätellä, että Elisan islantilainen pääomistaja ja hallituksen puheenjohtajan Pekka Ketonen eivät ole keskusteluväleissä.

– Missä keskusteluyhteys on katkennut ja miksi? Mikä kivi hiertää kengässä? osakkeenomistaja Jaakko Ravald tivasi Elisan ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

Toinen pienosakas Jaakko Hammarén ihmetteli samaa.

– Kaikki ovat varmasti yksimielisiä siitä, että yhtiön omistaja-arvoa pitää kasvattaa. Mutta mitkä kaksi strategiaa nyt kinastelevat keskenään? Hammarén tivasi.


Thor Björgólfsson sanoi, ettei hän voi kertoa kiistakysymyksistä tarkempia yksityiskohtia.

Hän sanoi vain, että Elisa on taantunut ja yhtiön strategia kaipaa uudistumista. Yhtiön johdon pitäisi Thorin mielestä ottaa myös suurimmat omistajat mukaan strategiseen työskentelyyn.

– Hyvä ei riitä, pitää olla paras.

Thor kertoi kokousväelle, että hän on yrittänyt potkia johtoa yritysostoihin. Hän on ehdottanut myös anteliaampaa osingonmaksua.

– Yhtiön johdosta on sanottu, että rahat pitää jättää kassaan tulevia toimintoja varten. Olen sanonut, että rahat voidaan myöhemmin pyytää osakkeenomistajilta ja järjestää osakeanteja.

Hallituksen puheenjohtaja Pekka Ketonen kuvasi Elisan kansainvälistä toimintaa opportunistiseksi.

– Olemme katselleet kansainvälisiä yrityskauppoja, mutta hintatekijöistä johtuen niitä ei ole syntynyt.

Ketonen uskoo myös, että Elisan uusista sähköisistä palveluista voi tulla kansainvälisiä menestyksiä. Tällaisia ovat esimerkiksi viihde- ja terveyspalvelut.

Tavallisten pienosakkaiden mielissä olivat Elisan aiheuttamat arkielämän ongelmat.

– Globalisaatio on turhaa puhetta. Saisitte nyt Elisassa ensin edes laskutuksen kuntoon, Olga Povaljajeff lähetti johdolle terveisiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää