Finpro edistää nyt matkailua

Finpron vientikeskukset ympäri maailmaa valjastetaan suomalaisen matkailun edistämiseen. Matkailunedistämiskeskus MEK keskittyy Suomi-kuvan kiillottamiseen. Sen omat ulkomaantoimistot suljetaan tänä vuonna.
MEK vastaa myös tulevaisuudessa matkailun edistämisen rahoituksesta ja ohjauksesta. Finpro ylläpitää ulkomailla yhteyksiä matkanjärjestäjiin ja mediaan. Yhdessä suomalaisyritysten kanssa se myös markkinoi ja tekee myynninedistämistä päämarkkinoilla. Finpron tiedotteen mukaan järjestely ei aiheuta matkailuelinkeinolle ylimääräisiä kustannuksia.

MEK ostaa jatkossa matkailun edistämispalveluja Finprolta, joka palkkaa noin 20 työntekijää hoitamaan matkailun edistämistä tärkeille markkina-alueille. Näitä ovat Viro, Venäjä, Saksa, Britannia, Ranska, Italia, Espanja, Japani ja Kiina.

MEK ilmoitti viime vuonna, että se sulkee omat ulkomaantoimistonsa. MEKin yksikkö Helsingissä jatkaa aiempaa suppeampana. MEKin palvelukseen jää vajaat 30 työntekijää, kun vuoden 2006 lopussa työntekijöitä oli noin 100.

Tuotteistaminen ja tuotekehitys jäävät yhä enemmän yritysten omalle vastuulle, kun MEK keskittyy matkailullisen Suomi-kuvan markkinointiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Valinnanvapautta alettiin kokeilla tänään Jyväskylässä – 174 vaihtoa ensimmäisen 8 tunnin aikana

    4. 4

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    5. 5

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    6. 6

      Bild: Kreikka tarvinnee ”kaksinumeroisen miljardisumman”

    7. 7

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    10. 10

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    5. 5

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    8. 8

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää