Valikko

Tekesin Verso-ohjelman budjetti tuplattiin

Tekesin Verso-ohjelma on ylittänyt odotukset. Kiinnostus on ollut niin suurta, että viime vuoden kahdeksan miljoonan euron budjetti jouduttiin tuplaamaan.


Vuoden tekesläiseksi valittu Verso-ohjelman päällikkö Keith Bonnici onkin tyytyväinen. Kansainvälisille markkinoille tähtääviä lupaavia ohjelmistoyrityksiä löytyi odotettua enemmän.

Rahoitus ei ole kuitenkaan ohjelman ydinanti. Tuki liiketoiminnan kehittämisessä ja kasvuyrityksiä käytännön ongelmissa sparraavat mentorit ovat houkuttaneet yrityksiä hakeutumaan mukaan Versoon.

– Olemme saaneet Versoon mukaan juuri sellaisia yrityksiä, joita olemme tavoitelleetkin, Bonnici sanoo.

Onnistumisen myötä Verson palvelukonseptista ollaan hänen mukaansa ottamassa mallia myös muihin Tekesin ohjelmiin.

Bonnicin mielestä suomalaisten yritysten kasvuhaluttomuudesta ja kyvyttömyydestä markkinoida itseään on puhuttu jo tarpeeksi. Tilanne on muuttumassa.

Suomessa on kansainväliselläkin tasolla kovaksi rankattua markkinoinnin ja liiketoiminnan osaamista, joka täytyy saada ohjattua kansainväliseen kasvuun tähtääviin yrityksiin. Verso on Bonnicin mukaan hyvä keino kyseisen osaamisen hyödyntämiseen.

Verso-ohjelmaan kuului vuoden 2007 lopussa noin 80 ohjelmistoalan yritystä. Ne suunnittelevat ratkaisuja eri toimialoille kuten vähittäiskaupan, rakentamisen ja finanssiklusterin käyttöön.

Myös suomalainen peli- ja viihdeteollisuus on Versossa voimakkaasti edustettuna: ne kattavat Versosta lähes neljänneksen. Käytännöllisesti katsoen kaikki Suomen kansainvälistymiskykyiset peliyritykset ovat jo mukana.

Verso käynnistyi vuoden 2006 alussa ja kestää vuoden 2010 loppuun. Yrityshankkeiden osalta haku on jatkuva. Ohjelman arvioitu laajuus on 120 miljoonaa euroa, josta Tekes rahoittaa noin 56 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    7. 7

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    8. 8

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    9. 9

      Lähteet: Shell allekirjoittamassa sopimuksen Iranin suurimmista öljykentistä

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää