Valikko

Missä viipyvät Finluxin matkamikrot?

Turkkilaisen Vestelin omistuksessa nykyisin oleva Finlux ilmoitti viime elokuussa laajentavansa tuotetarjontaansa ja esittelevänsä kannettavien tietokoneiden malliston vielä vuoden 2007 aikana. Koneita ei kuitenkaan ole näkynyt.


Miksi Finluxin kannettavat eivät ole vielä kaupoissa, Finluxin toimitusjohtaja Nils Kantola?

- Päädyimme eri ratkaisuun sen malliston osalta, joka meidän piti lanseerata. Mallistomuutoksesta johtuen uusimmat mallit tulevat lähiaikoina tuotantoon, ja päätimme jättää ensimmäisen sukupolven väliin.

Mikä sitten ensimmäisen generaation kannettavissa katsottiin riittämättömäksi?

- Halusimme jotakin eksklusiivisempaa. Nyt on tulossa sellaisia koneita, joissa esimerkiksi sähköpostit pystyy lukemaan kantta avaamatta, Kantola hahmottaa.

- Määrätyt funktiot toimivat periaatteessa ilman, että konetta avataan.

Nils Kantola myöntää, että ala on vaikea Finluxille, jonka fokus on tietysti ollut tähän asti televisioissa. Tietotekniikkaan ei siksi olla haluttu rynnätä kiireessä.

- Olemme tienneet alusta asti, että markkina on erittäin vaikea, mutta meillä on partnereita, jotka odottavat liikkeellelähtöä.

Nils Kantolalla ei ollut antaa tarkkaa tietoa matkamikrojen julkaisuajasta, mutta kyllä niiden kesään mennessä pitäisi saapua, hän sanoo. Puhutaan kahdesta tai kolmesta koneesta, joiden joukossa on lähtötason ja raskaampaan käyttöön tarkoitettu malli.

Alkuvuonna odotellaan myös kiinalaisen tietokonevalmistaja Lenovon tekevän avauksia Suomen kuluttajamarkkinoilla, mutta Kantola ei ota siitä paineita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    2. 2

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    3. 3

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    4. 4

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    5. 5

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    8. 8

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää