Romaniassa riemuitaan Nokian tehtaasta

Vampyyrien kotipaikkana tunnettu Romanian Transilvania saa uudenlaista julkisuutta. Siellä eletään Nokia-buumia.


Nokian uuden matkapuhelintehtaan avajaisia vietetään parin viikon kuluttua. Kesällä tehdas sylkee ulos kännyköitä Euroopan markkinoille jo kovalla vauhdilla..

"Nokian tulo tänne on erittäin tärkeää. Ei vain tälle seudulle vaan koko Romanialle", sanoo Clujn läänin korkein virkamies Marius-Petre Nicoara, Helsingin Sanomien laajassa artikkelissa.

Liike-elämässä aiemmin rikastunut Nicoara oli se henkilö, joka hieroi Nokian kanssa sopimuksen tehtaan sijoittamisesta Clujn lääniin.

Nicoaran mukaan Nokian merkitys koko maalle perustuu kahteen asiaan. Suurin osa Nokian tuomista verotuloista virtaa valtion kassaan, mutta mikä vielä tärkeämpää, Nokia on tunnettu brändi maailmalle.




"Nokia tuo Romanialle tunnettuutta, ja houkuttelee uusia yrityksiä sijoittumaan maahan", Nicoara sanoo.

Tehdas käynnistyy noin 500:n jo koulutetun työntekijän voimin. Kun täysi vauhti saadaan päälle, on "Nokia Villagessa" töissä 3 500 ihmistä.

Alueen työvoimaviranomaiset laskevat, että epäsuorasti tehtaan sijoittuminen tuo vielä 15 000 työpaikkaa lisää. Tämän vuoden alkupuolella mediassa kerrottiin Nokian palkkaavan yli 10 000 henkeä alueen viranomaisiin viitaten, mutta puhe oli työllisyysvaikutuksesta.

Yksi epäsuorista hyötyjistä löytyy tehdastyömaan portilta Jucun (lausutaan shuku) kunnasta 25 kilometriä Cluj-Napocan kaupungista itään.

51-vuotias Viorel Jiman työskentelee paikallisen turvayhtiön palkkalistoilla vahtimassa liikennettä tehdastyömaan portilla. Paketti- ja kuorma-autot suhaavat edestakaisin. Tehdasta rakennetaan viikon jokaisena päivänä.

Jiman jäi työttömäksi pari vuotta sitten oluttehtaan pullotuskoneenkäyttäjän tehtävistä jouduttuaan vatsaleikkaukseen.

"Nyt sain uuden mahdollisuuden", hän sanoo.

Nicoaraa ei pelota, että jonakin päivänä Nokia ehkä jättää Jucun. Teknologiapuisto rakennetaan niin, että yhtiö saa kaipaamansa alihankkijat naapuriin, toisin kuin Bochumissa.

"Silloin heidän on vaikea lähteä. Uskon, että Nokia pysyy täällä 20–30 vuotta"

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    10. 10

      Suomalainen elektroniikkayhtiö sai sopimuksen Piilaaksoon – kurssi +5,0 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää