Valikko

Ranska varoittaa Société Généralen kaappaamisesta

Ranska on varoittanut pankkeja yrittämästä Société Générale -pankin valtaamista.
Valtausaikeita on epäilty olevan molemmilla Ranskan suurimmista pankeista. Société Générale on ollut kolmanneksi suurin ranskalaispankki. Asiasta kertoi kansainvälisiä uutistoimistoja lainaten Ylen uutiset verkkosivullaan.

Pääministeri François Fillon sanoo hallituksen pitävän muiden rahoituslaitosten toimia tarkasti silmällä. Hänen mukaansa hallituksen tulee ajatella ensi sijassa pankin 130 000:ta työntekijää sekä asiakkaita.

Hallituksen varoituksella vaikuttaa olevan kaikupohjaa, sillä Société Généralen osakkeen arvo kääntyi tänään Pariisin pörssissä hienoiseen nousuun pudottuaan 28 prosenttia vuoden alkuun verrattuna.

Société Générale ampui tiistaina alas yhden sen ympärillä pyörineen huhun ilmoittamalla, että yhdysvaltalaisen sijoittajan suurkauppa juuri huijauksen paljastumisen alla oli pelkkää sattumaa.

Sijoittajalla ei ollut sisäpiirin tietoa tulevasta, kun hän möi 140 miljoonan euron edestä Société Généralen osakkeita aiemmin tässä kuussa, pankista vakuutetaan.

Talousministeri Christine Lagarde on puolestaan kiistänyt jyrkästi radiotiedot, joiden mukaan hän olisi kuullut Société Généralen ongelmista kolme päivää ennen muuta hallitusta.

Société Généralen osakevälittäjää Jérôme Kervieliä syytetään nyt syytetään luottamuksen rikkomisesta, luvattomasta tietoliikenteestä ja asiakirjojen väärentämisestä. Kervielin salaa tekemät kaupat johtivat 4,8 miljardin euron ennätystappioihin.

Kerviel vältti vakavimman syytteen petoksen yrityksestä, mutta silti häntä uhkaa jopa seitsemän vuoden vankeustuomio. Sakkoja hänelle voi kertyä 750 000 euroa.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miljardööri sanoo käyttävänsä omaisuuttaan Trumpin vastustamiseen ”ilman rajaa”

    2. 2

      Dokumentti: Älypuhelimet tuottavat kuolemaa

    3. 3

      Eläkeläisten tulot kuumentavat tunteita: ”Jos asunto on, kyllä 1 500 euroa käteen pitäisi riittää”

    4. 4

      Synkkämielinen Soros latasi suorat sanat siitä, miksi Trump tulee epäonnistumaan

    5. 5

      Lehti: Galaxy Note 7 -puhelinten räjähtelyn syy selvisi

    6. 6

      Venäläisyhtiön Honkarakenne-ostotarjous veti vesiperän

    7. 7

      Pankit nihkeinä talletuksille – inflaatio nakertaa tuottoa

    8. 8

      Uusi varhennettu eläke kiinnostaa etenkin yrittäjiä

    9. 9

      Trumpin virkaanastujaispuhe ei säväyttänyt markkinoita

    10. 10

      Haluatko jo 61-vuotiaana eläkkeelle? Katso, paljonko voit saada eläkettä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dokumentti: Älypuhelimet tuottavat kuolemaa

    2. 2

      Eläkeläisten tulot kuumentavat tunteita: ”Jos asunto on, kyllä 1 500 euroa käteen pitäisi riittää”

    3. 3

      Kuusi asiaa, jotka Trump muuttaa taloudessa

    4. 4

      Synkkämielinen Soros latasi suorat sanat siitä, miksi Trump tulee epäonnistumaan

    5. 5

      Miljardööri sanoo käyttävänsä omaisuuttaan Trumpin vastustamiseen ”ilman rajaa”

    6. 6

      Trafin laskuri johtaa harhaan – näin suosikkiautojen kulut muuttuvat

    7. 7

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    8. 8

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    9. 9

      Pääseekö Trumpin Yhdysvaltoihin halvemmalla? Ennusteita värittää pieni naurahdus

    10. 10

      Kannattaako nyt ostaa auto? Kuka voittaa ja kuka häviää? – Autoliitto vastaa kuumiin kysymyksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    3. 3

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    4. 4

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    5. 5

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    6. 6

      Professori Verkkouutisissa: Työhuonettani siivotaan 7 000 euron palkalla

    7. 7

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    8. 8

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    9. 9

      Tänään se tapahtui: Rantasipiä ei enää ole

    10. 10

      Kahden kastin eläkeläiset: Toisten tulot pomppasivat, toisille 750 euroa kuussa

    11. Näytä lisää