Valikko

Taksimatkan hinta nousee

Taksien taksat nousevat seitsemän prosenttia. Hinnannousu johtuu pääosin kuljettajien palkankorotuksista.
Taksilla ajaminen on pian entistä kalliimpaa. Taksiliitto aikoo korottaa maksuja noin seitsemän prosenttia alkukesään mennessä.

– Meillä ei ole muuta mahdollisuutta, sanoo Taksiliiton toimitusjohtaja Lauri Säynäjoki.

Hinnannousu johtuu pääosin palkankorotuksista, mutta myös polttoaineiden ja vakuutusmaksujen kallistumisesta.

Taksiliikenteen kaksivuotinen työehtosopimus on Säynäjoen mukaan lähes valmis. Sopimus korottaa kuljettajien palkkoja ensimmäisenä vuotena kahdeksan prosenttia ja vielä toisena vuotena kahdeksan prosenttia.

Kustannukset siirtyvät kuluttajahintoihin. Vielä ei ole tietoa, milloin uudet maksut tulevat tarkalleen voimaan. Jatkossa hintoja on tarkoitus korottaa vuosittain.

Taksiliitto kritisoi uutta taksiliikennelakia, joka lisää autojen määrää ensimmäisen vuoden aikana 8–9 prosenttia. Liiton mukaan lisäys luo alalle turhaa ylikapasiteettia.

– Lupien lisäys tuli sellaiseen aikaan, kun kysyntä kääntyy alaspäin, Säynäjoki sanoo.

Liiton mukaan taksipalvelujen kysynnän nousu hidastui viime vuonna. Kasvu oli koko maassa keskimäärin 2,2 prosenttia, mutta esimerkiksi Helsingissä kysyntä pysyi edellisvuoden tasolla. Vuonna 2006 kysyntä kasvoi edellisvuoteen nähden 6,2 prosenttia ja vuonna 2005 5,4 prosenttia. 

"Taksi-indeksin" ennustetaan pysyvän samana tai kääntyvän laskuun kuluvana vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Näkökulma: Vaarallisin jytky uhkaa 4. joulukuuta – voittaisi Brexitin ja Trumpin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää