Guitar Heron kilpailija tulee Eurooppaan keväällä

Electronic Artsin odotettu Rock Band -peli julkaistaan Euroopassa kesäkuun loppuun mennessä. Samalla peli julkaistaan myös Nintendo Wiille.


Tarkempia julkaisu- tai hintatietoja pelin Wii-versiosta ei toistaiseksi ole saatavilla. Aikavälillä huhti–kesäkuussa ilmestyvien PS2-, PS3 -ja Xbox360-versioiden on arvioitu maksavan hieman alle 200 euroa.

Amerikassa pelin myötä syntyneitä virtuaaliyhtyeitä on ainakin myyntilukujen perusteella paljon. NPD Groupin mukaan marraskuun loppupuolella julkaistua peliä myytiin Yhdysvalloissa vuoden 2007 loppuun mennessä yli miljoona kappaletta. Xbox360:lle peliä myytiin 775 000 ja PS3-versiota 250 000 kappaletta.

Rock Band ja sen kilpailija Guitar Hero III ovat menestyksensä myötä lisänneet myös digitaalisten musiikkikappaleiden myyntiä. Peleihin on nimittäin mahdollista ladata maksua vastaan uusia kappaleita, kun vanhat alkavat kyllästyttää. Rock Bandin pelaajat ovat ostaneet yli kaksi ja puoli miljoonaa lisäkappaletta. Guitar Heron lisäkappaleita on Activisionin mukaan myyty yli viisi miljoonaa.

Game Reactorissa julkaistun uutisen mukaan musiikkipelien yhteenlaskettu myynti ylitti viime vuonna jopa ladattavan musiikin myynnin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Suomen Hoivatilat jätti hakemuksen pörssin päälistalle

    6. 6

      Walking Dead -pelin tehnyt suomalaisyhtiö aikoo listautua pörssiin

    7. 7

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    8. 8

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    9. 9

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    10. 10

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    8. 8

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    9. 9

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    10. 10

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää