Halosen politiikkaa pörssiin?

Kolumni
Valtiolla on sopivampia aluepolitiikan aseita kuin pörssiyhtiöt.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen moitti jälleen tiistaina valtionyhtiön omistajapolitiikkaa siitä, että maan hallitus ei ole ajanut pörssiyhtiöissä kylliksi aluepolitiikka ja työllisyystavoitteita.

Halosen huoli on ymmärrettävä, koska köyhät alueet köyhtyvät ja uudet työpaikat ovat monilla paikkakunnilla kiven alla.

Mutta ovatko pörssiyhtiöt oikeita välineitä noiden kipeiden asioiden hoitamiseen? Eivät ole.

Pörssiyhtiöissä suurikaan omistaja ei voi ajaa omia tavoitteitaan muiden omistajien kustannuksella.

Köyhien kuntien tukeminen voi perustellusti kuulua Suomen valtion tavoitteisiin, mutta se ei varmastikaan kuulu pörssiyhtiön muiden omistajien tavoitteisiin.

Siksi pörssiyhtiön hallitus löytäisi itsensä todennäköisesti oikeudesta syytettyjen penkiltä, jos se alkaisi lainvastaisesti ajaa valtion poliittisia tavoitteita yrityksessä. Samanlainen vääryys olisi esimerkiksi se, jos Kemiran hallitus ehdottaisi, että Paasikiven perheelle jaetaan hieman muita suurempi osinko.

Valtiolla on varmasti lukuisia hyviä keinoja edistää alueellista tasapainoa ilman, että sen pitää vaivata pörssiyhtiön johdon päätä niillä kysymyksillä. Pörssiyhtiön johtaminen on kovassa kilpailussa riittävän vaikeaa ilman, että johdon pitää pohtia lainvastaisesti yhden omistajan erityisongelmia.

Jos pörssiyhtiötä aletaan johtaa valtion poliittisten tavoitteiden toteuttamiseen, on Suomella kohta käsissään entistä pahempia ongelmia. Kilpailukykynsä menettäneitä yhtiöitä, suurempia ruumiita ja katkerampia ihmisiä yhä useammalla paikkakunnalla.

Kannattaa muistaa, miten kävi valtion kuvaputkitehtaalle, jonka syntyä ohjasivat enemmän poliitikot kuin markkinat.

Presidentinkin pitäisi ymmärtää, että metsäteollisuus ei ole enää Suomessa kasvuala. Alan yritykset ovat investoineet liikaa, niiden kasvumarkkinat ovat Euroopan ulkopuolella ja yritysten näkymät ovat harmaat.

Siksi nykyisen johdon on korjattava edeltäjien virheet. Strategiaan kuulumattomien tehtaiden ylläpitäminen on yhtä tyhmä vaatimus, kuin vaatia vaikkapa Stockmannia rakentamaan Kemiön saareen tavaratalo kielipoliittisten tavoitteiden edistämiseksi.

  • Kolumnit
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    3. 3

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    8. 8

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    9. 9

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    10. 10

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    4. 4

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    5. 5

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    6. 6

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    9. 9

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää