Valikko

Fortumin Lilius: Kilpailuttakaa sähkönne

Sähkön kilpailuttamisella on vaikutusta, se kannattaa, kehottaa energiayhtiö Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius kuluttajia.


Fortumin toimitusjohtajan Mikael Liliuksen mukaan yhtiön sähkön hinnankorotukset ovat olleet välttämättömiä yhtiön kannattavuuden säilyttämiseksi.

Korotukset ovat kohdistuneet erityisesti kuluttajiin, jotka asuvat sähkölämmitteisissä taloissa.

Liliuksen mukaan korotukset eivät ole karkottaneet asiakkaita, vaan "asiakasvirta on ollut koko ajan Fortumiin päin". Hän kehottaa kuluttajia kilpailuttamaan sähkönsä  Ylen A-Plus ohjelmassa keskiviikkona.


– Kilpailutuksen mahdollisuus kertoo myös, että sähköalalla on oikeaa kilpailua, Lilius vastaa väitteeseen sähköalan monopolisoitumisesta.

Liliuksen mukaan sähkön hinnan alentamisen suurin este on Suomen kankea hinnanmuutosjärjestelmä.

– Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa hintoja voidaan muuttaa joustavammin, niin ylös kuin alaskin, Lilius sanoo.

Fortumin optiokohusta on Liliuksen mukaan syytä kysyä yhtiön omistajilta, sillä päätökset tehtiin yhtiökokouksessa. Lilius kuitenkin myöntää, että kohu vahingoitti Fortumin johdon ja yhtiön mainetta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    10. 10

      Piti olla varma ala – töitä ei sittenkään kaikille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää