Sukupolvenvaihdoksille vain osittainen verovapaus

Hallitusohjelmassa luvattu yritysten sukupolvenvaihdosten täysi verovapaus jää toteutumatta. Huojennuksia on silti luvassa.
Sukupolvenvaihdos ei onnistu yrityksissä jatkossakaan verovapaasti. Hallitus ehdottaa, että verohuojennusta nostetaan nykyisestä 60 prosentista 80 prosenttiin. Taloussanomien tietojen mukaan asiasta on jo päätetty, mutta valtiovarainministeriö aikoo tiedottaa siitä vasta lähipäivinä.

Hallitusohjelmassa luvattiin edistää perheyrittäjyyttä poistamalla perintö- ja lahjaverotus kokonaan yritysten sekä maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdoksilta. Ohjelmassa kuitenkin huomautettiin, että verovapaus koskisi vain aitoon yritys- ja maataloustoiminnan tuotantoon liittyvää omaisuutta.

Valtiovarainministeriössä valmisteltiin useita malleja sukupolvenvaihdosten verotusta varten. Taloussanomien tietojen mukaan käsittelyssä oli viimeiseen asti myös malli, jossa sukupolvenvaihdos olisi ollut täysin verovapaa.

Elinkeinoelämä kuitenkin arvostelee vaihtoehtoista mallia, sillä siinä sijoitusomaisuus rajattaisiin verovapauden ulkopuolelle. Rajaaminen johtaisi yritysten taseiden avaamiseen. Mallissa verovapauden piiristä olisivat jääneet pörssisijoitukset, ulkopuolelle vuokratut kiinteistöt sekä varat, joita ei tarvita yritystoiminnan pyörittämiseen.

Malli olisi kiristänyt verotusta ulkopuolelle jäävän omaisuuden osalta. Arvostelijoiden mukaan se olisi saattanut johtaa myös sattumanvaraiseen verotukseen ja tasemanipulaatioon.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK puolestaan vaati viimeiseen asti täyttä verovapautta sukupolvenvaihdosten yhteydessä. Vaihtoehtoinen malli olisi sopinut heille, sillä maatiloilla on harvoin yritystoimintaan kuulumatonta omaisuutta. Ehdotuksen mukaan maa- ja metsätilat joutuvat kuitenkin tyytymään samoihin verohelpotuksiin kuin yrityselämä.

Seuraavaksi ehdotus lähtee lausuntokierrokselle, minkä jälkeen se viedään eduskunnan käsiteltäväksi. Verohelpotukset on tarkoitus saada voimaan ensi kesänä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    3. 3

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    8. 8

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    9. 9

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    6. 6

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    7. 7

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    8. 8

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    9. 9

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    10. 10

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää