Paperin sopimusneuvotteluissa "vaikeita asioita"

Paperiliiton ja Metsäteollisuuden tällä viikolla alkaneista sopimusneuvotteluissa on ollut hyvä henki, vaikka käsittelyssä on vaikeita asioita, sanoo Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen.
Paperityöntekijöiden nykyinen sopimuskausi päättyy toukokuun lopussa.

Työehtosopimusneuvottelut aloitettiin hyvissä ajoin, eikä ratkaisua aiota puheenjohtaja Jouko Ahosen mukaan viivyttää.

– Ensi viikolla esittelemme teemamme tarkemmin, nyt on käyty vasta alustavia keskusteluja. Mikäli sopimuksenteko viivästyy pitkälle kesään, alamme harkita toimenpiteitä.

Julkisuudessa olleet vaatimukset kymmenen prosentin palkankorotuksista Ahonen tyrmää suoralta kädeltä.

– Emme ole keskustelleet palkankorotusvaatimusten prosenttimääristä vielä edes epävirallisesti.

Tässä vaiheessa Paperiliiton vaatimuksista voi Ahosen mukaan paljastaa sen, että liitto aikoo panostaa ehdoissa työntekijöiden koulutukseen. Ammattitaitoa tarvitaan, sillä metsäteollisuuden on keskityttävä yhä kalliimpiin erikoistuotteisiin, Ahonen sanoo.

Sopimuskeväästä on ennustettu rikkonaista ja työtaistelualtista. Vielä sopu on kuitenkin syntynyt työntekijöiden ja työnantajien välille yllättävänkin helposti. Paperiliiton neuvotteluista on odotettu vaikeita, sillä neuvotteluja on edeltänyt metsäteollisuuden synkkien uutisten kausi.

Ahonen myöntää, että sopimusneuvottelun tulokset vaikuttavat alan kilpailukykyyn. Hänen mukaansa ei kuitenkaan ole "sopimuksen vika, mikäli alalla on ja tulee olemaan ongelmia".

– Emme voi työehtosopimuksella saada koivua kasvamaan nopeammin tai vaikuttaa Venäjän puutulleihin. Tarkoitus on laatia mahdollisimman tuottava ja kilpailukykyinen sopimus.

Työn tuottavuus onkin Ahosen mukaan parantunut, mutta tuottavuuskehitys ei tahdo riittää ylittämään ulkoisia paineita, kuten puun ja energian hinnannousua ja tuotteiden hintojen laskua. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Pakkasen kiristyminen voi moninkertaistaa sähkönkulutuksen – näin vältyt yllätyksiltä

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Noropotilaatkin jonottavat terveyskeskuksessa – kipeän työntekijän oma ilmoitus säästänyt aikaa ja rahaa

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      ISTV LIVE KELLO 13: Eduskunta äänestää Bernerin luottamuksesta

    10. 10

      Liki 4 miljardia euroa 2 vuodessa – ennätysmäärä rahaa virtasi Kiinasta Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    8. 8

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää