Valikko

Kiina pysäyttää paksuimmat tupruttajat olympialaisiin

Kiina aikoo pysäyttää pahimmat ilmansaastuttajat Pekingin ympäristöstä ennen maassa elokuussa järjestettäviä olympialaisia. Pysäytystuomiot saavat muun muassa hiilivoimalat ja sementti- ja kemikaalitehtaat, kertoo uutistoimisto Bloomberg verkkosivuillaan.
Kiina on määrännyt tehtaat pysäytettävuiksi 30 päivää ennen kisojen alkamista. Maa on jo nyt sulkenut kymmenen pahinta saastuttajaa ja siirtänyt sivuun 15 000 vanhaa, Pekingin ja Tianjinin kaduilla liikkunutta bussia ja taksia.

Kesä on tehtaiden sulkemiselle talvea sopivampi aika, sillä kyseessä ei ole tuotteiden ja energian huippusesonki, kirjoittaa Bloomberg.

Olympialaisten järjestäjät ovat olleet huolissaan maan ilmanlaadusta ja saasteiden vaikutuksesta kisoihin. Kiina on maailman suurin teräksen ja hiilen tuottaja, mikä väistämättä näkyy maan saastepitoisuuksissa. Maa on myös yksi maailman tärkeimmistä talouden kasvun moottoreista.

Esimerkiksi etiopialainen maratonin maailmanennätysmies Haile Gebrselassie on sanonut, että hän aikoo vetäytyä maratonin lähtöviivalta, mikäli olosuhteet eivät ole tyydyttävät, kertoo South China Morning Post.

Kiinan hallitus kertoi toukokuussa, että se aikoi panna 25 miljardia jeniä (4 miljardia euroa) ympäristöongelmien torjumiseen vuonna 2007.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    4. 4

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    5. 5

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    9. 9

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää