Valikko

Maanantai on USA:ssa terveellisin päivä

Yhdysvalloissa houkutellaan kansalaisia elämään maanantaisin tavallista terveellisemmin.
Yhdyvaltojen kansanterveys kohenee, jos jokainen kansalainen käyttää maanantait hyödyllisesti. Näin uskotaan Yhdysvalloissa, jossa kansalaisille kampanjoidaan terveellisiä maanantaipäiviä.

Healthy Monday -kampanjan mukaan maanantai on hyvä päivää yrittää elää terveellisesti ja tehdä hyviä päätöksiä koko viikoksi.

Maanantai on hyvä päivä senkin vuoksi, että tutkimusten mukaan useita vakavia sairauksia, kuten sydänkohtauksia ja aivohalvauksia, sattuu eniten juuri maanantaisin.

– Hampurilais- ja coca cola -mainosmiehet ovat liikkeellä koko ajan. Terveellisistä elämäntavoista muistuttaminen tarvitsee sekin muistuttajia ja kannustimia vuoden jokaisella viikolla, kampanjan edustaja Sid Lerner sanoo.

Terveysliikkeen on käynnistänyt Kolumbian yliopiston kansanterveyden koulutuskeskus. Se haluaa vaikuttaa amerikkalaisten asenteisiin niin, että mahdollisimman suuri joukko tekisi pysyviä muutoksia terveystottumuksissaan. Liikkeessä on mukana useita USA:n sydäntauti- ja diabetesjärjestöjä sekä tutkimuskeskuksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    5. 5

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Italia hyväksyi budjetin, Renzi eroaa tänään: ”Kauan eläköön Italia”

    10. 10

      Lähteet: Shell allekirjoittamassa sopimuksen Iranin suurimmista öljykentistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    8. 8

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    9. 9

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää